Paula Vilén

Paula Vilén
Henkilötiedot
Syntynytnoin 1976
Kansalaisuus Suomi
Ammatti toimittaja, tuottaja
Käsikirjoittaja
Alma mater Tampereen yliopisto (2004)
Aiheesta muualla
IMDb

Paula Vilén (s. noin 1976) on suomalainen toimittaja.[1]

Vilén valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi vuonna 2004 Tampereen yliopistosta, jossa oli opiskellut pääaineenaan tiedotusoppia ja sivuaineenaan kansainvälistä politiikkaa. Hän suoritti myös strategian ja turvallisuuspolitiikan opinnot Maanpuolustuskorkeakoulussa sekä kansainvälisen oikeuden opintokokonaisuuden Helsingin yliopistossa.[2] Vilén toimi Yle Uutisten ulkomaantoimittajana ennen kuin sai vuonna 2008 nimityksen ulkomaankirjeenvaihtajaksi Yhdysvaltoihin.[1] Hän toimi Ylellä tässä asemassa ensin vuoteen 2011 ja jälleen vuosina 2017–2020.[2] Hän on toiminut vuodesta 2021 alkaen Maailmanpolitiikan arkipäivää -radio-ohjelman tuottajana.[3]

Lähteet

  1. a b Nimityksiä Yle uutisissa. 5.3.2008. Yleisradio Oy / STT. Arkistoitu 11.11.2020.
  2. a b Erho, Nina: Paula Vilén palasi Helsinkiin seurattuaan kolme vuotta Trumpin Amerikan syvenevää kahtiajakoa. Journalisti. 22.10.2020. Arkistoitu 5.11.2020.
  3. Tuomaala, Erja & Vilén, Paula: Ylen vanhimpiin kuuluva Maailmanpolitiikan arkipäivää täyttää 60 vuotta – mikä on ohjelman salaisuus? Yle Uutiset. 8.1.2024. Viitattu 25.8.2024.
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.