Paratiisinmäki (ruots. Paradisbacken[2]) on Porin 48. kaupunginosa ja se sijaitsee kaupungin keskustaajaman lounaisosassa, Länsi-Porin alueella. Viereiset kaupunginosat ovat Liinaharja koillisessa ja Tuorsniemi ja Klasipruuki lännessä, pohjoisessa alue rajoittuu Vähäraumaan. Kaakossa peltoaukean takana on Liikastenmäki.[3]
Paratiisinmäen nimi periytyy samannimisestä mäestä, jonka ympäristöön nykyinen kaupunginosa on rakennettu. Nimen sanotaan alun perin viittaavan peltoaukeiden keskellä sijaitsevan mäen erityisen kauniiseen mäntymetsikköön.
Paratiisinmäen ensimmäiset rakennukset ovat peräisin toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta, ja alueen perinteisesti tunnettu paikka on mäen eteläpuolella toimiva Paratiisin taimitarha. Varsinainen asuinalue Paratiisinmäkeen on rakennettu 1990-luvulla, jolloin alueelle kaavoitettiin omakotitalovaltainen pientaloalue. Tämä pääosin metsäiselle mäelle rakennettu alue on tunnettu erityisesti varakkaiden asuinalueena. Myöhemmin asuinalue on kasvanut pohjoiseen 2000-luvun alkuvuosina.
Lähteet
Aiheesta muualla