Papuanharpyija (Harpyopsis novaeguineae) on haukkojen heimoon kuuluva kotkalaji. Se on endeeminen Uuden-Guinean saarella.
Koko ja ulkonäkö
Papuanharpyijan ruumiinpituus on 75–90 senttiä ja siipiväli 157 senttiä. Paino on 1,6–2,4 kiloa. Naaraat ovat koiraita suurempia.[3] Selkäpuolen höyhenpeite on harmaanruskea.[4] Siivet ja pyrstö ovat selkäpuolelta tummia, alapuolelta vaaleita ja viirullisia. Siivet ovat pyöreäkärkiset ja ruumiinkokoon suhteutettuna pienet, pyrstö sitä vastoin on pitkä ja kapea. Pyrstön ja siipien muoto tekee Papuanharpyijan lennosta nopeaa ja paremmin ohjattavaa tiheässä metsässä.[5] Rinnan yläosa on vaaleanruskea, mutta vatsa on vaaleampi. Takaraivossa on jäykistyvä röyhelo, joka on muun selkäpuolen tavoin harmaanruskea.[4] Pitkät ja lihaksikkaat jalat ovat höyhenettömät. Papuanharpyija käyttää teräviä kynsiään saaliin pitämiseen kiinni, ja koukkumaista nokkaansa lihan repimiseen.[3] Nokka on suuri, mutta ohut. Nokka on kannasta ruskehtavan musta, ja kärjestä sinertävänvaalea.[5] Papuanharpyijan väritys muistuttaa pienikokoisemman ampiaishaukan (Henicopernis longicauda) ja isopyrstöhaukan (Megatriorchis doriae) väritystä, mutta sen rinta on niistä poiketen viiruton.[4]
Levinneisyys ja elinympäristö
Papuanharpyijaa tavataan vain Uuden-Guinean saarella, joka jakautuu Papua-Uuteen-Guineaan ja Indonesialle kuuluvaan Länsi-Uuteen-Guineaan. Lajin esiintymistiheys on alhainen, mutta se on levinnyt saarella laajalle.[3] Kannan kooksi arvioidaan 2 500–10 000 lintua.[4]
Papuanharpyijan elinympäristöä ovat saaren sademetsät merenpinnan tasolta aina 3 700 metrin korkeuteen saakka.[3] Niitä on tavattu myös hakkuuaukeilla ja galleriametsissä.[4]
Elintavat
Papuanharpyijaa on tutkittu vain vähän ja useimmat tiedot ovat peräisin sen kotimetsistä eläviltä ihmisiltä.[5] Papuanharpyijoita näkee ja kuulee usein, mutta niitä on tarkkailtu pitkiä aikoja luonnossa hyvin harvoin. Lajin ääntely koostuu toistuvista, syvistä ja kaikuvista huudoista ja murahduksista, joita se päästää usein öisin.[3]
Ravinto
Papuanharpyija pääravintoa ovat puissa ja maassa liikkuvat nisäkkäät. Saaliit ovat tavallisesti pussieläimiä ja rottia, mutta niille kelpaavat myös nuoret siat ja koirat, linnut, liskot ja käärmeet.[3][4] Papuanharpyija metsästää päivällä. Se tarkkailee puiden oksilta maata ja kiertelee puita saalista etsiessään. Sen näkö on muiden petolintujen tapaan luultavasti tarkka. Kauluksen uskotaan toimivan kuulon vahvistimena ja siten auttavan saaliin löytämisessä. Havaittuaan saaliin papuanharpyija syöksyy alas ja nappaa sen jalkoihinsa tai seuraa sitä tarpeen tullen juoksemalla ja hyppäämällä maanpinnalle asti. Siipiään ja jalkojaan apunaan käyttäen se pystyy myös ajamaan saaliin lehvästön suojista ulos ja poimimaan vahvoilla jaloillaan onkaloissa piileskeleviä saaliseläimiä.[3]
Lisääntyminen
Papyanharpyijat ovat yksinpesijöitä. Ne rakentavat oksista suuren pesän korkeaan puuhun. Pesimäkausi ulottuu todennäköisesti sadekaudesta kuivaan kauteen.[3] Toistaiseksi on tutkittu vain yhtä käytössä ollutta pesää, jossa oli yksi poikanen. Papuanharpyijat eivät välttämättä pesi joka vuosi. Elinikä voi vankeudessa olla yli 30 vuotta.[4]
Uhat ja suojelu
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto luokittelee papuanharpyijan vaarantuneeksi lajiksi.[1] Metsien hävitys Uuden-Guinean alankoalueilla on vähitellen supistanut sen pesimä- ja saalistusalueita. Hakkuut ovat luoneet teitä aiemmin luoksepääsemättömille alueille avaten ne metsästäjille. Metsästys on myös merkittävä uhka. Lajia metsästetään haulikoilla sen pyrstö- ja lentosulkien vuoksi, joita käytetään paikallisten seremoniallisissa päähineissä. Metsästyspaine on korkein tiheästi asuttujen alueiden lähiseuduilla, joilla laji on vähentynyt huomattavasti tai jo hävinnyt kokonaan.[3] Ampuma-aseiden saatavuuden lisääntyminen Länsi-Papuassa on lisännyt metsästysvaaraa. Papua-Uudessa-Guineassa aseidenomistus on sitä vastoin vähentynyt.[1] Ihmiset myös kilpailevat ravinnosta metsästämällä papuanharpyijan saalisnisäkkäitä.[3]
Papuanharpyija on rauhoitettu Papua-Uudessa-Guineassa, mutta lakia valvotaan harvoin. Se kuuluu myös uhanalaisten lajien kauppaa rajoittavan CITES-sopimuksen liitteeseen II, ja sitä tavataan useilla suojelualueilla.[3]
Lähteet
