Pajarilan alue oli osa vuonna 1932 Lappeesta irrotettua Lauritsalan kauppalaa,[3] joka liitettiin Lappeenrantaan vuonna 1967. Kaupunginosa on pääasiassa teollisuusaluetta.[1] Siellä on myös ABC:n Viipurinportti-liikennemyymälä ja muutamia vanhoja maataloja.[1][2][4]
Kaupunginosaa rajaavat valtatie 6 pohjoisessa, maaseutu idässä, Mustolan satamarata, Höyläkatu ja Eteläkatu etelässä ja Onninkatu lännessä. Pajarilan naapurikaupunginosia ovat Tirilä, Lapvesi ja Karhuvuori.[2]
Kaupunginosan itäpuolisella maaseudulla on Pajarilan vanha maarekisterikylä.[3][5] Haja-asutuksen lisäksi alueella on Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin päihdekuntoutumisyksikkö, jonka Lauritsalan kauppala rakensi alun perin kunnalliskodiksi vuosina 1947–1948,[6] ja suuri autopurkamo.[2] Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030 -suunnitelmassa tälle Pajarilan ja Mustolan kaupunginosien väliselle alueelle on sijoitettu uusi kauppojen, toimitilojen ja teollisuuden keskittymä[7] ja itä-länsisuuntainen kokoojakatu Pajarilanväylä.[8]
Pajarilan ja lähikylien muodostamalla Pajarilan–Rasalan tilastoalueella on 213 asukasta.[9] Pajarilan kaupunginosan alueella asukkaita on vain kolme.[10]