Paatsjoki[2] (norj. Pasvikelva, inarinsaameksi Paččvei, pohjoissaameksi Báhčeveaijohka, ven. Паз tai Патсойоки) on Paatsjoen vesistön Inarijärven Barentsinmereen laskeva laskujoki, joka virtaa Suomen, Venäjän ja Norjan alueilla. Joki on 145 kilometrin pituinen. Se alkaa Inarin kunnan Nellimin läheltä, virtaa vuonna 1947 Neuvostoliitolle myydyn Jäniskosken alueen läpi ja sen jälkeen 112 kilometrin matkan Norjan ja Venäjän rajajokena. Boris Glebin (Kolttakönkään) kohdalla joki on lyhyen matkan taas kokonaan Venäjän alueella, ja aivan alajuoksullaan Norjan alueella, jossa se laskee Varanginvuonon sivuvuonoon Bøkfjordeniin Kirkkoniemen kaupungin lähellä Etelä-Varangin kunnassa.[3]
Paatsjoki on valjastettu vesivoiman käyttöön venäläisten, norjalaisten ja suomalaisten yhteistyönä. Sen seitsemän voimalaitosta latvalta lukien ovat Kaitakosken, Jäniskosken, Rajakosken, Hevoskosken, Skogfossin, Melkefossin ja Boris Glebin voimalaitokset. Näistä Skogfoss ja Melkefoss ovat norjalaisia, muut venäläisiä. Kolme ylintä voimalaa ovat suomalaisten rakentamia. Osa voimaloista sijaitsee rajalinjan päällä.
Joen nimi muilla kielillä on norj. Pasvikelva, ven. Паз, Paz, tai Патсойоки, Patsojoki, pohjoissaameksi Báhčeveaijohka, koltansaameksi Paaččjokk ja kveeniksi Paatsjoki[4].
Vesivoimalaitoksia
Koskia
Rajahistoriaa
Vuosina 1920–1944, jatkosodan päättäneeseen Moskovan välirauhaan asti, Paatsjoki oli osa Suomen Petsamon kunnan ja Norjan välistä rajaa. Välirauhassa Petsamo luovutettiin Neuvostoliitolle. Neuvostoliiton joukot kuitenkin miehittävät Itä-Inariakin vielä jonkin aikaa sopimuksen jälkeen. Kesällä 1945 Suomen ja Neuvostoliiton raja käytiin vanhalle Petsamon rajalle. Muotkavaarasta Korvatunturiin asti hakattiin kahdeksan metriä leveä raja-aukko. Perääntyvät saksalaiset olivat räjäyttäneet Suomen Kolosjoen nikkelisulattoa varten rakentaman Jäniskosken vesivoimalaitoksen hylyksi.[5] Viikko ennen helmikuussa 1947 Pariisin rauhansopimusta Suomi luovutti vielä erillisellä sopimuksella niin sanotun Jäniskosken–Niskakosken alueen Neuvostoliiton vaatimusten perusteella, 1,3 miljardin markan osahyvityksenä liittoutuneiden (käytännössä Neuvostoliiton) valvontakomission määräämistä noin kuuden miljardin markan nk. saksalaissaatavien korvaussummasta, joka oli riippumaton varsinaisista sotakorvauksista. Luovutettu alue käsitti Paatsjoen kylästä Rajakosken lähelle ulottuvan Inarin kunnan Paatsjoen alueen ja Inarin vesivoiman; siihen kuului 176 neliökilometriä maata, valtion varoin jälleenrakennettu Jäniskosken voimalaitos ja Niskakoskeen rakennettu säännöstelypato. Jäniskosken ja Niskakosken lisäksi luovutetulla alueella Paatsjoessa oli viisi muutakin koskea.[5]
Lähteet
Aiheesta muualla
