Kastelli on kaupunginosan vanhin osa-alue, joka sijaitsee Kajaanintien eteläpuolella. Sana kastelli määritellään useissa sanakirjoissa leirilinnaksi. Alueella oletetaankin olleen keskiaikainen linna, josta kuitenkin tiedetään hyvin vähän.[4][5] Kastellissa sijaitsee vuonna 1906 rakennettu Oulunsuun pirtti, joka toimii vuonna 1895 perustetun Oulunsuun nuorisoseuran toimitilana.[6] Kastelli kehittyi suuremmaksi puutaloalueeksi sotien jälkeen. Alueen rakennuskantaa ovat muuttaneet myöhemmin rakennetut pien- ja rivitalot sekä pulpettikatotlähde?.
Ranta-Kastelli on Kastellin pohjoispuolella oleva osa-alue, joka on muodostunut Kajaanintien ja Oulujokivarren väliin. Kajaanintien varressa on vuonna 1962 valmistunut Kastellin kirkko. Ranta-Kastellin rakennuskanta on sekoitus uutta ja vanhaa.[7] Jokivarteen on jo pitkään ollut suunnitteilla kevyenliikenteenväylä, jota rannan tuntumassa asuvat ovat tiukasti vastustaneet.[8] Syksyllä 2013 kevyenliikenteenväylä valmistuilähde?. Erkkola sijaitsee Ranta-Kastellin vieressä Erkkolan sillan kupeessa.
Lämsänjärven osa-alue on muodostunut samannimisen järven etelä- ja pohjoispuolelle. Järven eteläpuolisen osan rakennuskanta on pääasiassa 1980-luvulla rakennettuja omakotitaloja, kun pohjoispuolisen osan rakennuskantaan kuuluvat niin omakoti-, rintamamies- kuin rivitalotkin. Lämsänjärvellä on kaupungin ylläpitämä uimaranta. Vastakkaisella rannalla on vuonna 1936 valmistunut hirsinen leirikeskus, joka on aikoinaan toiminut hiihtomajana.[9]
Svaaninsuon rakennukset ovat pääasiassa 1980- ja 1990-luvuilla rakennettuja taloja. Radiomastontiellä on pelkästään rivi- ja kerrostaloja.