Oslon satama (norj. Oslo havn; LOCODE: NO OSL [1]), joka tunnetaan , kunnallisena yriyksenä nimellä Oslo Havn KF, on Norjan pääkaupungissa Oslossa toimiva kauppasatama. Se on Norjan suurin matkustaja- ja konttiliikenteen satama.[2][3][4]
Historiaa
Satamatoimintaa Oslossa on ollut jo ainakin 1600-luvulla. Oslon sataman vanhin tunnettu osa on nimeltään Bjørvika. Satamatoimintaa ohjaavat kuninkaalliset säädökset annettiin 1735.[5][2] Vuonna 1827 Norjan ensimmäinen höyrylaiva saapui Norjan Christianiaan (Oslon aiempi nimi). 1900-luvulle tultaessa kaupungista kehittyi Norjan tärkein merenkulullinen keskus, tuonnin ja viennin solmupiste.[5] Vuonna 1842 Oslon satamasta tuli kunnan liiketoimintaa, mikä asema sillä on yhä 2020-luvulla.[5][4]
Rautatien myötä Pipervika kehittyi merkittäväksi satama-alueeksi. Vuosina 1898-1911 satamaa uudistettiin kansainvälisen kilpailun avulla.[5]
-
Matkustajaliikenteen höyrylaivoja Oslon (tuolloin kaupungin nimenä Christiania) keskustassa Pipervikan laitureissa.
-
Oslon sataman eteläisiä laitureita (Sjursøya) vuonna 1956. Taaempana Oslon keskusta.
-
Oslon vanhan keskustan eteläosan (Grønlia) Grønlikaian-laiturin näkymä 1969, taaempana Oslon sataman muita laitureita.
Sataman muutokset ovat jatkuneet myöhemminkin; kasvavan kaupungin tarpeet ovat tulleet erääksi ohjaavaksi suunnittelutekijäksi. Suuria aiemmin satamakäytössä olleita ranta-alueita päätettiin vapauttaa muille kaupungin kehitystarpeille. Vuonna 2000 Oslon kaupunki päätti keskittää muut kuin risteily-, autolautta- ja matkustaja-alusliikenteen satamatoiminnot keskusta-alueen ulkopuolelle Oslon eteläsatamaan (Sydhavna). Vuonna 2021 eteläisen satama-alueen täydennysrakentaminen oli yhä meneillään.[5][4]
Satama nykyään
Nykyään Oslo on vuotuiselta matkustajamäärältään (noin 7 miljoonaa, mukaanluettuna paikallinen vesibussiliikenne),[2][4] ja konttiliikenteen laajuudeltaan Norjan suurin satama.[2][4] Rahdin kokonaismäärällä mitattuna Oslo ei kuitenkaan nouse Norjan kärkiviisikkoon. Vuosina 2017–2021 Oslon satama raportoi vuotuiseksi rahtimääräkseen 5,3–6,1 miljoonaa tonnia, joka oli runsas kaksi prosenttia Norjan tilastokeskuksen ilmoittamasta Norjan kaikkien satamien vuosittaisesta rahtimäärästä (225,8 tonnia, 2021).[4][6]
Kuvia
-
Oslon sataman (Oslo Havn KF) pääkonttori.
-
Risteilyaluksia ja autolautta Oslon satama-alueella (2013).
-
Risteilyalus Oslossa (2014).
-
Vanhempi laiva ja proomu käytössä teatteri- ja ravintolalaivana.
-
Paikallisliikenteen matkustajalauttojen opasteita Oslon sataman Rådhusbryggen terminaalissa (3/2015).
-
Filipstadin satama-aluetta (2018).
-
Irtolastin käsittelyä (2014).
-
Filipstadin konttisatamaa (2007).
-
Oslon sataman konttisatamaa (2008).
-
Ormsundkaia on osa Oslon sataman eteläisten satamaterminaalien aluetta (Sydhavna).
-
Uudistunutta Sjursøyan satama-aluetta ympäristöineen (2015).
Lähteet
Aiheesta muualla