Osakassopimus on osakeyhtiön osakkaiden välinen sopimus yhtiön hallinnosta ja asioiden hoitamisesta.[1]
Osakassopimuksella voidaan sopia osakkeenomistajien omassa määräysvallassa olevista asioista.[2] Sisältö vaihtelee tarkoituksesta riippuen, mutta yleensä osakassopimuksissa sovitaan yhtiön omistukseen, rahoitukseen, päätöksentekoon ja taloudellisiin etuihin liittyvistä seikoista.[1] Sopimuksen tarkoitus on yleensä määritellä vallankäyttöä yhtiössä ja suojata omistusta ulkoisilta tahoilta.[2]
Osapuolina osakassopimuksissa voivat olla joko kaikki tai vain osa yhtiön osakkaista. Osakassopimuksia voi olla myös useita. Esimerkiksi enemmistöosakkaiden intressit ja ehdot voivat poiketa merkittävästikin vähemmistöosakkaiden vastaavista.[1] Jos kaikki osakassopimuksen osapuolet ovat osakkeenomistajia, sitä kutsutaan varsinaiseksi osakassopimukseksi. Jos mukana on jokin muukin taho, kyseessä on epävarsinainen osakassopimus.[2]
Osakassopimuksia ei säädellä erityisesti missään laissa, joten niihin sovelletaan yleisiä sopimusoikeudellisia periaatteita ja lakeja, erityisesti osakeyhtiölakia (21.7.2006/624)[3] sekä lakia varallisuusoikeudellisista oikeustoimista (13.6.1929/228)[4]. [1]
Lähteet