Koesarja suoritettiin Yhdysvaltain atomienergiakomission ja puolustusministeriön yhteistyönä, ja sen tavoitteena oli testata lentokoneella pudotettavia fuusiopommeja. Testien nimet, jotka esitetään suoritusjärjestyksessä, olivat: Bravo, Union, Yankee, Echo, Nectar, Romeo sekä Koon. Vain yksi tehdyistä kokeista, oli ns. kilotonni-luokkaa, muiden ollessa yli yhden megatonnin vahvuisia.[2]
Yhdysvaltalaiset virkamiehet pitivät koesarjaa onnistuneena, sillä se osoitti ”kuivia” reaktioaineita käyttävien, lentokoneesta pudotettavien fuusiopommien olevan toteutettavissa. Yhdysvaltalaiset kutsuivat mallinnusta nimellä Alarm Clock design (suom. herätyskello -muotoilu).[3] Vaikka koesarja onnistui yleisesti ottaen, kohdattiin osassa sen kokeita erilaisia ongelmia. Koesarjan yhdessä kokeessa pommin räjähdysteho oli huomattavasti ennustettua alhaisempi, kun taas kahdessa muussa kokeessa se oli ennustettua jopa kaksi kertaa suurempi. Näistä kokeista toisen, Castle Bravon, laskeuma saastutti läheiset atollit, minkä seurauksena niin saarten asukkaat kuin saarille majoitetut yhdysvaltalaiset sotilaat kärsivät radiologisen saastumisen aiheuttamista terveysongelmista. Koe aiheutti myös yhden suoran kuolemantapauksen, ja nosti tavallisen kansan tietoisuutta ydinlaskeuman tuomista ongelmista.[4]
Lähteet
Operation Castle : 1954 - Pacific Proving Ground. U.S. Nuclear Tests Info Gallery 1945–1962. radiochemistry Society. Arkistoitu 28.1.2022. (englanniksi)
