Onni Vilhelm Vuorisalo (4. huhtikuuta 1885 Äänekoski – 16. helmikuuta 1919) oli suomalainen jääkäriluutnantti ja Viron armeijan kapteeni. Hän sai sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa, missä hän sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan Valkoisen Armeijan riveissä komppanianpäällikkönä. Suomen sisällissodan jälkeen hän osallistui heimosotiin Aunuksessa ja Viron vapaussodassa, missä hänen kohtalonsa sinetöitiin tapaturmaiseen haavoittumiseen, mikä johti lopulta hänen menehtymiseen.^[1][2]

Hänen vanhempansa olivat konttoristi Karl Johan Nyberg ja Hilda Kautto. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1907 Elisa Helena Juseliuksen kanssa. Vuorisalo kävi neljä luokkaa Jyväskylän yhteiskoulua.^[1][2]

Vuorisalo työskenteli leipurina Helsingissä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 28. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän kävi pataljoonan rintamalta paluun jälkeen Polangenissa vuonna 1917 järjestetyn erikoiskurssin (pommarikurssi).^[1][2]

Vuorisalo saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana vääpeliksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan komppanianpäälliköksi Hämeen ryhmän V Mäntän pataljoonan 6. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Mäntän-Kuoreveden rintamalohkolla sekä Riihimäellä, Lylyssä, Juupajoella, Hirsilässä, Aitolahdessa, Takahuhdissa, Uudessakylässä, Tampereella ja Lempäälässä. Tampereen valtauksen jälkeen hänet komennettiin adjutantiksi Vaasan rykmentin II pataljoonaan ja otti sen mukana osaa Viipurin valtaukseen.^[1][2]

Vuorisalo palveli sisällissodan jälkeen päällikkönä Vaasan rykmentin 6. komppaniassa, rykmentin lakkauttamiseen asti. Vuorisalo osallistui syyskesällä vuonna 1918 2. komppanian päällikkönä kapteeni Kuisman johtamaan Vienan karjalan retkikuntaan. Vienan retkeltä palattuaan hän suuntasi seuraavaksi Viroon, missä hän liittyi viron armeijaan ja osallistui Viron vapaussotaan päällikkönä Ensimmäisen suomalaisen vapaajoukon (Ekströmin pataljoona) 1. konekiväärikomennuskunnassa. Hän otti osaa Viron vapaussodan taisteluihin muun muassa Loksassa, Merikylässä ja Narvassa, missä hän haavoittui vahingonlaukauksesta 31. tammikuuta 1919 ja kuoli 16. helmikuuta 1919 Helsingissä saamiinsa vammoihin.^[1][2]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Vääpeli 11. helmikuuta 1918 Vänrikki 21. huhtikuuta 1918 Luutnantti 10. toukokuuta 1918 Kapteeni 5. helmikuuta 1919 (Viron armeija)		Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Vapaussodan muistomitali soljen kera Jääkärimerkki Viron Vapaussodan muistomitali

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.