Olli Veikko Mannermaa (16. helmikuuta 1921 Turku – 13. syyskuuta 1998) oli suomalainen sisustusarkkitehti.[1] Hän valmistui Taideteollisesta oppilaitoksesta eli nykyisestä Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1949. Hän opetti itsekin samassa laitoksessa konstruktiopiirustustaselvennä vuosina 1960–1971. Mannermaa teki pitkän työuran Tehokalusteen (nykyisin Martela) palveluksessa. Olli Mannermaan suunnittelema klassikoksi muodostunut Kilta-tuoli (1955) kuuluu edelleen Martelan mallistoon.
Tunnustukset ja palkinnot
Näyttelyt
Mannermaa on ollut mukana suunnittelemillaan tuotteilla kolmesti Milanon triennaalissa. Lisäksi Kilta-tuoli on ollut mukana lukuisissa eri näyttelyissä ympäri maailmaa.[2]
Lähteet
Aiheesta muualla