Šlih’ter liittyi bolsevikkeihin ja osallistui vuonna 1903 yleislakon järjestämiseen Kiovassa. Vuoden 1905 vallankumouksen aikana hän järjesti rautatietyöläisten lakkoja Ukrainassa, Kiovan yleislakon ja muita vallankumouksellisia toimia. Marraskuussa 1917 hän osallistui bolsevikkien vallankumoukseen Pietarissa, ja vuosina 1918–1919 hän oli Vladimir Leninin pakkolunastuskomissaari Venäjällä ja Siperiassa (1918) ja Ukrainassa (1919).[1]
Neuvostovallan aikana Šlih’ter toimi eri tehtävissä. Hän oli Tambovin kuvernementin toimeenpanevan komitean puheenjohtajana (1920), Venäjän, Neuvostoliiton ja Ukrainan keskuskomitean jäsen; Neuvosto-Ukrainan ulkoasioiden kansankomissariaatin täysivaltainen edustaja ja sen kollegion jäsen (1923–1927); Ukrainan kuluttajaosuuskuntien liiton johtaja (1923); Ukrainan keskusjohtokomitean puheenjohtajiston jäsen (1923–1937); Ukrainan kommunistisen puolueen organisaatiotoimiston jäsen (1924–1926); Harkovan Artemin kommunistisen yliopiston rehtori (1924–1927); Ukrainan kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsen (1925–1937) ja politbyroon ehdokas (1926–1937); Ukrainan maatalouskomissaari (1927–1930); VUANin maatalouden sosialistisen jälleenrakennuksen -instituutin johtaja (1928–1934); Ukrainan marxismi-leninismin instituutin johtaja (1930–1931) ja marxismi-leninismin tieteellisten tutkimuslaitosten ukrainalaisen yhdistyksen puheenjohtaja (1931–1933); Ukrainan tiedeakatemian (nykyisin NANU) varapuheenjohtaja (1931–1938); ja Ukrainan SNT:n tuotantoresurssien tutkimusneuvoston puheenjohtaja (1934–1937).[1]
Šlih’ter kirjoitti artikkeleita taloudellisista, historiallisista ja poliittisista aiheista. Harkovassa julkaistiin 1930–1932 neliosainen laitos hänen valituista teoksistaan ja Kiovassa 1959 valikoima. Osa hänen kirjoituksiaan maatalouskysymyksestä ja Neuvostoliiton varhaisesta pakkolunastuspolitiikasta ilmestyi Moskovassa vuonna 1975.[1]
