Oikeudenkäynti rikosasiassa Suomessa

Raaseporin käräjäoikeuden istuntosali

Oikeudenkäynnillä rikosasiassa tarkoitetaan laajassa mielessä tuomioistuinkäsittelyn lisäksi myös sitä edeltävää rikoksen tutkintavaihetta. Suomessa rikoksen esitutkinnan suorittavat poliisiviranomaiset ja syyteharkinnan syyttäjäviranomainen. Myös tulli ja rajavartiolaitos suorittavat omalla alallaan esitutkintaa. Rikosasian käsittely on oikeudessa huomattavasti enemmän viranomaisjohtoisempaa kuin oikeudenkäynnissä riita-asioissa. Tämä johtuu siitä, että rikos katsotaan loukkaukseksi myös valtiota kohtaan – ei siis pelkästään loukkaukseksi rikoksen uhria kohtaan. Myös syytetyn perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen edellyttää riitaprosessia pakottavammin säänneltyä menettelyä.

Esitutkinta

Esitutkinnan tarkoituksena on selvittää syytteen nostamista ja oikeudenkäyntiä varten onko rikosta tapahtunut, ketkä ovat epäiltyjä ja asianomistajia ja rikokseen liittyvät olosuhteet sekä millaista todistusaineistoa on olemassa oikeudenkäyntiä varten. Eräissä erikseen määritellyissä tapauksissa esitutkintaa ei tarvitse järjestää. Näitä ovat esimerkiksi rikokset, joiden maksimirangaistus on sakko ja asianomistajarikokset, joista asianomistaja ei vaadi rangaistusta.

Esitutkinta voi alkaa joko niin, että poliisiviranomainen epäilee omien havaintojensa perusteella rikoksen tapahtuneen tai joku tekee rikoksesta poliisille ilmoituksen. Esitutkintaa johtaa tutkinnanjohtaja. Esitutkinnassa käytetään sekä rikosteknisiä tutkintakeinoja että erityisiä oikeudellisesti säänneltyjä keinoja. Näistä tärkein on rikokseen liittyvien henkilöiden kuulustelu. Kuulusteltaville on ilmoitettava mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, kuullaanko heitä todistajana, asianomistajana vai rikoksesta epäiltynä. Tutkinnan kohteeksi joutuvalla on oikeus käyttää avustajaa.

Tutkinnan yhteydessä voidaan käyttää myös ns. rikosprosessuaalisia pakkokeinoja, joista osa on tutkintaviranomaisten määrättävissä, osa taas vaatii tuomioistuimen luvan tai päätöksen. Pakkokeinoja käytettäessä pakkokeinojen kohteeksi joutuneiden suojattuja oikeuksia ei saa loukata enempää kuin on tarpeen. Pakkokeinojen käytön edellytyksenä on aina, että voidaan tietyllä todennäköisyydellä olettaa, että on tapahtunut rikos. Pakkokeinojen tulee olla tarpeen rikosoikeudenkäynnin häiriöttömän kulun turvaamiseen, todisteiden hankkimiseen ja turvaamiseen tai rikosprosessuaalisten vaatimusten täytäntöönpanon turvaamiseen kannalta. Kunkin laissa mainitun pakkokeinon käytölle on lisäksi säädetty erityiset edellytykset, joihin sisältyy pakkokeinon tarkoitus. Pakkokeinoja saadaan käyttää vain siinä laajuudessa, kuin ne ovat tarpeen edellä mainittujen tarkoitusten toteuttamiseen. Voimakkain pakkokeinoista on vangitseminen, joka voidaan kohdistaa vain rikoksesta epäiltyyn.

Syyteharkinta

Syyteharkinnassa virallinen syyttäjä tekee ratkaisun syytteen nostamisesta eli rikosasian viemisestä tuomioistuinkäsittelyyn. Virallisella syyttäjällä on syytepakko; syyttäjän on virkavastuun uhalla nostettava syyte, jos rikoksesta ja tietyn henkilön syyllisyydestä on riittävä näyttö. Syyttäjän on toiminnassaan myös noudatettava tasapuolisuusvaatimusta, ts. hänen on asiaa harkitessaan otettava huomioon sekä rikosepäilyä tukevia että sitä vastaan puhuvia seikkoja. Syytepakosta on myös erikseen säädettyjä poikkeuksia, joiden nojalla syyte voidaan jättää nostamatta seuraamusluontoisena toimenpiteistä luopumisena. Tämä tarkoittaa sitä, että syyttäjä tosin katsoo rikoksen tapahtuneen, mutta on olemassa anteeksiannettavia syitä olla nostamatta syyte, eikä yleinen etu vaadi syytteen nostamista. Epäillyllä on tällöin oikeus saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi kysymys siitä onko hän rikoksen tehnyt vai ei.

Rikosasian käsittely oikeudessa

Rikosasian käsittely on oikeudessa huomattavasti enemmän viranomaisjohtoisempaa kuin oikeudenkäynnissä riita-asioissa. Tämä johtuu siitä, että rikos katsotaan loukkaukseksi myös valtiota kohtaan – ei pelkästään loukkaukseksi rikoksen uhria kohtaan. Myös syytetyn perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen edellyttää riitaprosessia pakottavammin säänneltyä menettelyä.

Rikosasian käsittely tuomioistuimessa on järjestetty akkusatorisen periaatteen mukaan. Sillä tarkoitetaan sitä, että syyttäjän tehtävänä on esittää rangaistusvaade ja huolehtia sen tueksi tarvittavan oikeudenkäyntimateriaalin hankinnasta ja esittämisestä. Rikosasia tulee vireille pääsääntöisesti syyttäjän jättäessä haastehakemuksen oikeuden kansliaan. Mikäli syyttäjä päättää olla nostamatta syytteen, niin myös asianomistaja voi vaatia oikeudessa rangaistusta toissijaisen syyteoikeutensa nojalla.

Haastehakemuksessa esitetään

  • syyte sisältäen rangaistusvaatimuksen
  • mahdolliset asianomistajan rikoksesta johtuvat vaatimukset
  • sen teon kuvaus, josta rangaistusta vaaditaan
  • syyttäjän on myös ilmoitettava soveltuvat rikosnimikkeet ja lainkohdat, joihin hän haluaa vedota
  • todisteet, joihin syyttäjä aikoo vedota

Haastehakemuksen perusteella tuomioistuin antaa haasteen. Haaste muodostaa perustan, jonka pohjalta syytetty voi valmistella puolustuksensa. Syyttäjällä ei tämän vuoksi ole enää pääsääntöisesti oikeudenkäynnin kuluessa oikeutta muuttaa rikosnimikettä tai teonkuvausta syytetyn vahingoksi. Tämä tarkoittaa, että syyttäjä ei voi esittää haastettaessa syytettä esimerkiksi pahoinpitelystä, mutta muuttaa syytettä oikeudenkäynnin kuluessa törkeäksi pahoinpitelyksi. Syyttäjä tai oikeusistuin voivat kuitenkin muuttaa rikosnimikettä, jos vaadittu tai tuomittava rangaistus ei nouse haasteessa esitetyn rangaistusvaatimuksen yli. Mikäli tapaus on monimutkainen, syyttäjä voi esittää useita vaihtoehtoisia syytteitä. Esimerkiksi henkirikosasiassa syyttäjä voi ensisijaisesti vaatia rangaistusta murhasta, toissijaisesti taposta. Tuomioistuin ei kuitenkaan ole sidottu rikosnimikkeeseen: se voi esimerkin tapauksessa päättää tuomita esimerkiksi törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Yksinkertaisissa ja selvissä asioissa järjestetään suullinen pääkäsittely ilman suullista tai kirjallista valmistelua. Jos asia vaatii lisäselvitystä, asianosaiset velvoitetaan joko antamaan kirjallista lisäselvitystä tai osallistumaan suullisen valmistelun istuntoon. Syytetyn on ilmoitettava joko kirjallisesti tai suullisessa käsittelyssä kantansa syytteeseen ja muihin esitettyihin vaatimuksiin ja ilmoitettava todisteet, joita hän haluaa esittää. Rikosoikeudenkäynnin valmisteluvaiheessa tuomioistuimen on tarkistettava, että edellytykset asian käsittelylle ovat olemassa.

Syytetty ja asianomistaja voivat aina käyttää apunaan asianajajaa tai muuta oikeudenkäyntiavustajaa. Mikäli asianosainen ei kykene suoriutumaan oikeudenkäynnin ja avustajan käytön aiheuttamista kustannuksista, hänellä on tietyin edellytyksin oikeus julkiseen oikeusapuun.

Pääkäsittelyssä asia käsitellään keskitetysti, suullisesti ja välittömästi. Jos asianosaisten tai muiden henkilöiden läsnäolo käsittelyssä on tarpeen, käsittely voidaan joutua peruuttamaan heidän poissaolonsa vuoksi. Mikäli syytetyn tai todistajan epäillään pakoilevan istuntoa, heidät voidaan määrätä tuotaviksi. Tällöin poliisi ottaa tuotavan henkilön huostaansa ennen oikeudenkäyntiä ja toimittaa tämän oikeudenkäyntiin.

Pääkäsittely koostuu alkukeskustelusta, todisteiden esittämisestä ja loppukeskustelusta. Alkukeskustelussa esitetään syyte ja muut siihen liittyvät vaatimukset ja niiden perusteet. Syytetty tai hänen avustajansa esittää vastaavasti tässä yhteydessä vastauksensa ja sen perusteet. Todisteluvaiheessa esitetään asiaan liittyvä näyttö. Rikosasiassa todistamistaakka eli velvollisuus esittää langettavaan tuomioon riittävä näyttö on syyttäjäpuolella. Loppukeskustelussa asianosaiset esittävät käsityksensä asiasta esitetyn oikeudenkäyntimateriaalin perusteella.

Tuomioistuin muodostaa ratkaisunsa salaisessa päätösneuvottelussa. Tuomion perusteina saadaan käyttää vain sellaista oikeudenkäyntiaineistoa, joka on esitetty pääkäsittelyssä. Syytettyä ei voida tuomita enemmästä tai muusta kuin syytteessä esitetystä teosta. Tämä tarkoittaa, ettei rangaistus saa ylittää haasteessa esitettyä rangaistusvaatimusta. Päätöksen teon jälkeen tuomio julistetaan suullisesti tai laajemmissa asioissa annetaan kansliatuomio kahden viikon kuluessa pääkäsittelystä. Tuomiosta on käytävä ilmi, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu ja oikeuden kanta esitettyyn näyttöön.

Tuomiosta voi valittaa ylempään oikeusasteeseen, Suomessa käräjäoikeudesta hovioikeuteen. Ylemmässä tuomioistuimessa toimitetaan pääsääntöisesti uusi pääkäsittely, jossa kuullaan samat todisteet kuin alioikeudessakin. Sen sijaan siellä ei voida esittää uusia todisteita, jolleivät nämä ole tulleet käytettäviksi vasta alioikeuskäsittelyn jälkeen. Syyttäjä ei myöskään voi muuttaa vaatimuksiaan syytetyn vahingoksi, jollei uutta todistusaineistoa ole tullut käytettäväksi.

Katso myös

Read other articles:

Sayyid al-MuʾaḏḏinBilāl bin RabāḥRepresentasi kaligrafi untuk nama Bilal bin Rabah.Nama asalبِلَال بِن رَبَاحLahir580 MMakkah, Hijaz, Jazirah ArabMeninggal2 Maret 640(640-03-02) (umur 59–60) MDamaskus, Kekhalifahan RasyidinPekerjaanMuazin dan Sekretaris Keuangan Negara Islam MadinahDikenal atasmuazin pertama dalam sejarah Islam.[1][2]Suami/istri Hind Halah binti Auf[3] Orang tuaRabah (bapak)Hamamah (ibu) Bilāl bin Rabāḥ (Arab: �...

 

Penampang buah abrikos Abrikos atau aprikot merupakan nama dari buah atau pohon dari beberapa tumbuhan yang tergabung dalam marga Prunus. Kebanyakan buah ini didapat dari jenis pohon P. armeniaca, tetapi jenis-jenis seperti P. brigantina, P. mandshurica, P. mume, P. zhengheensis and P. sibirica yang berkerabat dekat juga menghasilkan buah yang serupa yang kadang dinamai pula Abrikos.[1] Abrikos diduga berasal dari kawasan Media yang terletak di perbatasan Iran dan Azerbaijan,[2 ...

 

Northern Irish footballer Michael McGovern McGovern playing for Northern Ireland in 2019Personal informationFull name Michael McGovern[1]Date of birth (1984-07-12) 12 July 1984 (age 39)Place of birth Enniskillen, Northern IrelandHeight 5 ft 10 in (1.78 m)[2]Position(s) GoalkeeperTeam informationCurrent team Livingston(on loan from Heart of Midlothian)Number 23Youth career0000–2001 Enniskillen Town United2001–2004 CelticSenior career*Years Team Apps (Gls...

For the television station in Nampa–Boise, Idaho (1958–1960), see KCIX-TV. Radio station in Idaho, United StatesKCIXGarden City, IdahoUnited StatesBroadcast areaBoise metropolitan areaFrequency105.9 MHzBrandingMix 106ProgrammingFormatAdult Top 40AffiliationsCompass Media NetworksOwnershipOwnerTownsquare Media(Townsquare License, LLC)Sister stationsKAWO, KFXD, KIDO, KSAS-FM, KXLT-FMHistoryFirst air dateJanuary 1, 1985Technical information[1]Licensing authorityFCCFacility ID13750Cla...

 

Kosmos 2485Glonass-M satellite modelMission typeNavigationOperatorRussian Aerospace Defence ForcesCOSPAR ID2013-019A[1]SATCAT no.39155[1]WebsiteGLONASS status Spacecraft propertiesSpacecraftGLONASS No. 747Spacecraft typeUragan-MManufacturerReshetnev ISS[2]Launch mass1,414 kilograms (3,117 lb) [2]Dry mass250 kg[2]Dimensions1.3 metres (4 ft 3 in) diameter [2] Start of missionLaunch dateApril 26, 2013, 05:23 (2013-04-26UTC05:23Z...

 

Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada Oktober 2022. Istilah kontrak kerja konstruksi merupakan terjemahan dari construction contract. Kontrak kerja konstruksi merupakan kontrak yang dikenal dalam pelaksanaan konstruksi bangunan, baik yang dilaksanakan oleh Pemerintah maupun pihak swasta. Salim H.S., Op....

Genus of birds Sciaphylax Male southern chestnut-tailed antbird (Sciaphylax hemimelaena) Scientific classification Domain: Eukaryota Kingdom: Animalia Phylum: Chordata Class: Aves Order: Passeriformes Family: Thamnophilidae Genus: SciaphylaxBravo, Isler, ML & Brumfield, 2013 Type species Myrmeciza hemimelaenaSclater, 1857 Sciaphylax is a genus of passerine birds in the family Thamnophilidae. The genus contains two species:[1] Southern chestnut-tailed antbird (Sciaphylax hemimelaen...

 

هيديو كوجيما (باليابانية: 小島秀夫)‏  هيديو كوجيما 2018 معلومات شخصية الميلاد 24 أغسطس 1963 (العمر 60 سنة) طوكيو، اليابان الإقامة طوكيو - اليابان الجنسية اليابان اللقب الأب الروحي لسلسلة ميتال غير الحياة العملية المهنة مخرج أفلام، منتج، كاتب سيناريو، مصمم ألعاب فيديو، مخرج ألع�...

 

Pour les articles homonymes, voir John Stuart et Stuart. John Stuart John Stuart en 1773 Fonctions Premier ministre de Grande-Bretagne 26 mai 1762 – 8 avril 1763(10 mois et 13 jours) Monarque George III Prédécesseur Thomas Pelham-Holles Successeur George Grenville Biographie Date de naissance 25 mai 1713 Lieu de naissance Édimbourg (Grande-Bretagne) Date de décès 10 mars 1792 (à 78 ans) Lieu de décès Westminster (Londres, Grande-Bretagne) Sépulture Rothesay National...

A chain code is a lossless compression based image segmentation method for binary images based upon tracing image contours. The basic principle of chain coding, like other contour codings, is to separately encode each connected component, or blob, in the image. For each such region, a point on the boundary is selected and its coordinates are transmitted. The encoder then moves along the boundary of the region and, at each step, transmits a symbol representing the direction of this movement. T...

 

  提示:此条目页的主题不是中國—瑞士關係。   關於中華民國與「瑞」字國家的外交關係,詳見中瑞關係 (消歧義)。 中華民國—瑞士關係 中華民國 瑞士 代表機構駐瑞士台北文化經濟代表團瑞士商務辦事處代表代表 黃偉峰 大使[註 1][4]處長 陶方婭[5]Mrs. Claudia Fontana Tobiassen 中華民國—瑞士關係(德語:Schweizerische–republik china Beziehungen、法�...

 

2016年美國總統選舉 ← 2012 2016年11月8日 2020 → 538個選舉人團席位獲勝需270票民意調查投票率55.7%[1][2] ▲ 0.8 %   获提名人 唐納·川普 希拉莉·克林頓 政党 共和黨 民主党 家鄉州 紐約州 紐約州 竞选搭档 迈克·彭斯 蒂姆·凱恩 选举人票 304[3][4][註 1] 227[5] 胜出州/省 30 + 緬-2 20 + DC 民選得票 62,984,828[6] 65,853,514[6]...

Частина серії проФілософіяLeft to right: Plato, Kant, Nietzsche, Buddha, Confucius, AverroesПлатонКантНіцшеБуддаКонфуційАверроес Філософи Епістемологи Естетики Етики Логіки Метафізики Соціально-політичні філософи Традиції Аналітична Арістотелівська Африканська Близькосхідна іранська Буддій�...

 

2006 DP14PenemuanDitemukan olehLINEARSitus penemuan704Tanggal penemuan2006/02/23Ciri-ciri orbitAphelion2.425Perihelion0.306Sumbu semimayor1.365Eksentrisitas0.776Anomali rata-rata326.3Inklinasi11.8Bujur node menaik317.3Argumen perihelion59.1Ciri-ciri fisikMagnitudo mutlak (H)18.8 2006 DP14 adalah sebuah asteroid. Asteroid ini merupakan bagian dari asteroid Apollo, yang terletak dekat dengan bumi. Eksentrisitas orbit asteroid ini tercatat sebesar 0.776, sementara magnit...

 

Series of measures to mitigate coronavirus in the UK Parliament House leaders rehearse hybrid procedures, 20 April This article is part of a series on theHouse of Commons of the United KingdomLogo of the House of Commons Members Current members of the 58th Parliament 2019 general election England Northern Ireland Scotland Wales Leadership Speaker Leader Shadow Leader Father of the House Committees Committees of the House of Commons Places Palace of Westminster House of Commons Chamber Portcul...

Une sphère de Bernal vue de l’extérieur. Intérieur de la sphère Bernal vue d’un pôle. Une sphère de Bernal est un modèle proposé pour la colonisation spatiale, comme un habitat à long terme pour des résidents permanents, proposé pour la première fois en 1929 par John Desmond Bernal. La proposition originale de Bernal consiste en une coquille creuse de 1,6 km de diamètre, avec une population de 20 000 à 30 000 personnes. La sphère est remplie d'...

 

For the Christchurch suburb, see Waltham, New Zealand. Locality on the West Coast of the South Island of New Zealand This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Charleston, New Zealand – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (February 2021) (Learn how and when to remove this message) Place in West ...

 

Pour les articles homonymes, voir Marcus. Rudolph MarcusBiographieNaissance 21 juillet 1923 (101 ans)MontréalNationalité Américain, CanadienDomicile MontréalFormation Université McGillÉcole secondaire Baron ByngActivités Chimiste, professeur d'universitéAutres informationsA travaillé pour California Institute of Technology (depuis le 1er septembre 1978)Université de Caroline du Nord à Chapel Hill (1949-1951)École d'ingénierie Tandon de l'université de New YorkUniversité d...

Університет штату Луїзіана30°24′52″ пн. ш. 91°10′41″ зх. д. / 30.41450000002777898° пн. ш. 91.17830000002777524° зх. д. / 30.41450000002777898; -91.17830000002777524Координати: 30°24′52″ пн. ш. 91°10′41″ зх. д. / 30.41450000002777898° пн. ш. 91.17830000002777524° зх. д. / 30.41450000002...

 

2013 Italian Grand Prix Race 12 of 19 in the 2013 Formula One World Championship← Previous raceNext race → Autodromo Nazionale di MonzaRace detailsDate 8 September 2013Official name 2013 Formula 1 Gran Premio d'Italia[1]Location Autodromo Nazionale di MonzaMonza, ItalyCourse Permanent racing facilityCourse length 5.793 km (3.600 miles)Distance 53 laps, 307.029 km (190.580 miles)Weather CloudyPole positionDriver Sebastian Vettel Red Bull-RenaultTime 1:23.755Fas...