Nírou Cháni (kreik. Νίρου Χάνι; myös Nírou Háni/Kháni) tai vain Nírou (Νίρου) on minolaisaikaisen huvilan arkeologinen kohde Kreetan saarella Kreikassa.[1] Se sijaitsee saaren pohjoisrannikolla Kokkíni Chánin kylässä Chersónisoksen kunnassa noin 15 kilometriä itään Iraklionista.[2][3]
Huvila rakennettiin uudella palatsikaudella noin 1500-luvulla eaa. ja se tuhoutui LM IB -kaudella 1400-luvulla eaa., jonka jälkeen paikka hylättiin. Paikan arkeologiset kaivaukset suoritettiin vuosina 1918–1919 ja tulokset julkaistiin vuonna 1922.[1][3][4][5]
Huvila oli pienen minolaisen palatsin kaltainen rakennus. Se oli kaksikerroksinen ja sen alimmassa kerroksessa oli 40 huonetta. Rakennuksen pinta-ala on noin 1 000 neliömetriä. Kokonaisuudesta on tunnistettu erillisiä huoneita varastoille, työpajoille ja pyhäkkökäyttöön. Lattiat oli koristeltu mosaiikin kaltaisella kiveyksellä. Rakennuskokonaisuuteen kuului kaksi palatsipihojen kaltaista pihaa, toinen rakennuksen pohjois- ja toinen itäpuolella. Rakennuksen lähellä on ollut satama.[1][3][4]
Esinelöytöihin lukeutuu muun muassa neljä suurikokoista pronssista labrys-kaksoiskirvestä sekä suuri määrä terrakotasta tehtyjä kolmijalkaisia alttaripöytiä. Rakennuksen oletetaan olleen paikallisen minolaisen asutuksen keskus ja lukuisista rituaaliesineistä päätellen mahdollisesti jonkinlaisen ylipapin käytössä. Paikalta tehdyt esinelöydöt ovat nykyisin Iraklionin arkeologisessa museossa.[1][3][4]
Lähteet
Aiheesta muualla