Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Tornionjokilaaksoon 1950-luvun alkuun. Elina on ruotsinsuomalainen kymmenvuotias koululainen, jonka isä on juuri kuollut. Palattuaan sairastelun jälkeen kouluun Elina joutuu kahnauksiin koulunsa suomenkielisten ruotsalaistamista ajavan opettaja Tora Holmin kanssa.
Varoitus:Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
10-vuotias Elina asuu äitinsä ja nuorempien sisarustensa kanssa Tornionjokilaaksossa 1950-luvun alkupuolella. Elina takertuu kuolleen isänsä muistoon ja haluaa olla aina samanlainen kuin isänsä – oikeudenmukainen ja rohkea heikompien puolustaja. Pitkän sairauden jälkeen Elina aloittaa uuden kouluvuoden ja saa opettajakseen Tukholmasta tulleen Tora Holmin, jonka elämäntehtävä on opettaa erämaan lapsille tottelevaisuutta ja kitkeä suomen kieli heidän käytöstään. Kun Elina puolustaa suomea puhuvaa luokkatoveriaan, hän joutuu Toran silmätikuksi. Ristiriidat sisukkaan Elinan ja peräänantamattoman opettajan välillä kasvavat entisestään ja heidän välilleen kehkeytyy asemasota, jossa kumpikaan ei voi antaa periksi.