Nolan Bertrandoff Miller (8. tammikuuta 1933 Burkburnett, Texas – 6. kesäkuuta 2012 Woodland Hills, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen Emmy-palkittu muotisuunnittelija. Hän työskenteli pukusuunnittelijana useissa televisiosarjoissa ja elokuvissa.[1][2][3]
Millerin kädenjälki sai paljon näkyvyyttä 1980-luvun Dynastia-sarjassa. Hän suunnitteli siihen yhteensä yli 3 000 asua.[3] Miller muistetaan erityisesti Joan Collinsin ja sarjan muiden naisnäyttelijöiden käyttämistä, huomiota herättävistä ja eleganteista vaatteista, joihin sisältyi trendikkäitä olkatoppauksia.[4][5] Miller voitti Dynastiasta parhaan puvustuksen Primetime Emmy -palkinnon vuonna 1984.[6]
Dynastian ja sen spin-off-sarjan Colbyjen lisäksi Miller suunnitteli pukuja esimerkiksi sarjoihin The Addams Family, Charlien enkelit, Huippumallit, Lemmenlaiva ja Seikkailujen saari.[7] Hänen yksityisasiakkaisiinsa lukeutui monia Hollywood-tähtiä, kuten Joan Crawford, Sophia Loren ja Elizabeth Taylor. Millerin suunnittelemia koruja on myyty myös yhdysvaltalaisella QVC-ostoskanavalla.[3][4]
Lähteet
Aiheesta muualla