Nimetön on lahtelaisen Raaka-Aine -yhtyeen EP-levy. Levy julkaistiin 30. tammikuuta 2009 ja oli yhtyeelle hyvin merkittävä. Raaka-Aine oli toiminut tuolloin jo neljätoista vuotta tehden vain omakustanteita, ja nyt, "Nimetön" EP:n kautta yhtye sai paljon huomiota.[1] Näin tämä EP ja Radio Rockin starba kilpailu antoi yhtyeelle sen verran huomiota, että Edel Records solmi yhtyeen kanssa levytys-sopimuksen. Ensimmäinen julkaisu, single Elämän Tarkoitus julkaistiin syksyllä 2009 ja ensimmäinen albumi Kipupisteet julkaistiin huhtikuussa 2010.
Levyn kaikki kappaleet ovat säveltäneet yhtyeen laulaja kitaristi Aapo Kaskinen yhtyetovereidensa Tuomas Lampenin ja Jussi Mattelmäen kanssa. Äänityksen ja miksauksen on hoitanut Studio Villvox ja Aleksanteri Kuosa, joka on ollut muulloinkin yhtyeen avustajana. Masterointi on Finnvox OY:n ja Minerva Papin hoitamaa.[2]
Kappaleet
- Miehen työ – 3.51
- Ikuiseen hämärään – 3.29
- Pyhä tuli – 2.35
- Suru – 5.25 [3]
Kokoonpano
- Aapo Kaskinen – laulu
- Jussi Mattelmäki – bassokitara, taustalaulu
- Tuomas Lampén – rummut, taustalaulu
- Pekka Lindeman – rytmikitara
- Matti Hyyrynen – soolokitara
Arvostelut
Lähteet