Nijōn linna (二条城,Nijō-jō) on tasankolinna JapaninKiotossa. Linnaan kuuluu kaksi sisäkkäistä linnoituskehää, Ninomaru-palatsi, osa Honmaru-palatsista, erilaisia lisärakennuksia ja useita puutarhoja. Linnan pinta-ala on 275 000 neliömetriä, josta rakennettua pinta-alaa on 7 300 neliömetriä[1].
Vuonna 1750 linnan keskustorniin iski salama ja se paloi maan tasalle. Linnan sisäpalatsi tuhoutui Kioton palossa 1788. Palopaikka oli autiona, kunnes sinne siirrettiin prinssin asunto keisarillisesta palatsista 1893.[3]
Vuonna 1867 Tokugawa Yoshinobu luovutti vallan takaisin keisarilliselle hoville Ninomaru-palatsissa.[3] Seuraavana vuonna keisarillinen kabinetti aloitti toimintansa linnan tiloissa ja linnasta tuli virallisesti yksi keisarin palatseista. Vallan vaihdon jälkeen Tokugawa-shōgunaatin salkoruusutunnus poistettiin palatsista ja korvattiin keisarillisella krysanteemilla.
Linna lahjoitettiin Kioton kaupungille vuonna 1939 ja avattiin yleisölle seuraavana vuonna. 2000-luvulla taifuunien aiheuttamat sateet ja tuulet ovat irrottaneet rappauspintaa linnan seinistä.[4]
Nijōn linnassa on kaksi sisäkkäistä linnoituskehää, joissa molemmissa on muuri ja leveä vallihauta. Ulommassa muurissa on kolme porttia, sisemmässä muurissa niitä on kaksi. Vuonna 1750 palaneen keskustornin perustukset ovat vielä näkyvissä sisemmän muurin lounaiskulmassa. Sisemmän muurin suojassa on myös Honmaru-palatsi puutarhoineen. Linnoituskehien välissä ovat Ninomaru-palatsi, linnan keittiöt, vartiotupa ja useita puutarhoja.
Ninomaru-palatsi
3 300 neliömetriä laajassa Ninomaru-palatsissa (二の丸御殿,Ninomaru Goten) on kuusi toisiinsa liittyvää rakennusta,[5] jotka on rakennettu lähes kokonaan japaninsypressistä. Rakennusten koristeluun on käytetty ylenpalttisesti lehtikultaa ja taidokkaita puuleikkauksia, minkä tarkoituksena oli antaa vierailijoille vaikutelma shōgunien vallasta ja vauraudesta. Kanō-koulukuntaa edustaneet taiteilijat koristelivat huoneiden seinät ja liukuovet taidokkailla maalauksilla.
Rakennus on hyvä esimerkki sosiaalisen vallankäytön harjoittamisesta arkkitehtuurin keinoin lähde? Alempiarvoiset vieraat päästettiin vain palatsin uloimpiin osiin, ylempiarvoiset vieraat ohjattiin yksityisempiin huoneisiin palatsin sisäosissa. Tokugawat eivät edes yrittäneet kätkeä henkivartijoiden käyttämiä ovia kuten useimmissa japanilaisissa linnoissa. Tällä tilaratkaisulla he halusivat herättää vierailijoissa pelkoa ja kunnioitusta.
Ninomaru-palatsissa on useita vastaanottosaleja ja työhuoneita sekä shōgunin asuintilat, joihin vain naispalvelijoilla oli lupa mennä. Erikoisinta rakennuksessa ovat sen käytävien satakielilattiat (uguisubari), jotka vikisevät linnun lailla, kun niillä kävellään. Lattioiden tarkoitus oli suojella linnan asukkaita yllätyshyökkäyksiltä ja salamurhaajilta.
Huonejärjestys on seuraava sisäänkäynniltä alkaen:
Ōhiromassa (Päärakennuksessa) palatsin keskellä on neljä huonetta:
Ichi-no-ma (Ensimmäinen suuri sali)
Ni-no-ma (Toinen suuri sali)
San-no-ma (Kolmas suuri sali)
Yon-no-ma (Neljäs suuri sali)
sekä Musha-kakushi-no-ma (Henkivartijoiden huone) ja Sotetsu-no-ma (Japaninkruunukävykkien sali). Palatsin takaosassa ovat Kuroshoin (Yksityinen vastaanottosali) ja Shiroshoin (Shōgunin asuintilat).
Ninomaruun tullaan kulkemalla karamon-portista ja linnanpihan poikki ja astumalla sitten sisään mi-kurumayosesta eli "kunnianarvoisten vaunujen sisäänkäynnistä".[2]
Honmaru-palatsi
1 680 neliömetriä laaja Honmaru-palatsi (本丸御殿,Honmaru Goten)[6] jakautuu neljään osaan: asuintiloihin, vastaanotto- ja oleskelutiloihin, sisääntulohalleihin sekä keittiöön. Käytävät ja sisäpihat yhdistävät osat toisiinsa. Arkkitehtuuriltaan palatsi edustaa myöhäisen Edo-kauden tyyliä. Sen tiloissa on maalauksia useilta kuuluisilta mestareilta, kuten Kanō Eigakulta.
Alkuperäinen Honmaru-palatsi muistutti Ninomaru-palatsia. Rakennuksen nimi oli Katsura-palatsi ennen kuin se siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1893 ja nimettiin uudelleen. Alkuperäiseen palatsiin kuului 55 rakennusta mutta vain pieni osa niistä siirrettiin. Shōwa-keisari Hirohiton virkaanastujaiset pidettiin täällä vuonna 1928.[2]
Puutarhat
Linnan alueella on useita puutarhoja sekä japaninkirsikka- ja japaninaprikoosimetsiköitä. Ninomaru-puutarhan suunnitteli maisema-arkkitehti ja teemestari Kobori Enshū. Se sijaitsee linnoituskehien välissä, Ninomaru-palatsin vieressä. Puutarhassa on suuri lampi, jossa on kolme saarta, sekä useita huolellisesti sijoitettuja kivenlohkareita ja muotoon leikattuja mäntyjä.
Nijōn linnan uusin osa on vuonna 1965 rakennettu Seiryū-en-puutarha, joka sijaitsee alueen pohjoisreunalla. Puutarhassa on kaksi teehuonetta ja yli tuhat tarkasti sommiteltua kivenlohkaretta. Siellä otetaan vastaan Kioton kaupungin virallisia vieraita ja järjestetään kulttuuritapahtumia.
↑"Typhoon Rains Kill at Least 25 and Maroon Thousands in Japan,"New York Times. 5. syyskuuta 2011; ks. myös 台風6号で、二条城の重文櫓の漆喰はがれる (Typhoon #6, The Plaster Peels at the Tower, Nijo Castle's Important National Treasure"), Yomiuri Shimbun. 20. heinäkuuta 2011.
↑Ninomaru Palace Kioton kaupunki. Viitattu 19.9.2013. (englanniksi)
↑Honmaru palace Kioton kaupunki. Viitattu 19.9.2013. (englanniksi)