Nico Vikstén (s. 29. maaliskuuta 1997 Tampere) on suomalainen jääkiekkomaalivahti.
Ura
Seuraura
Lempäälässä kasvanut[1] Vikstén aloitti jääkiekkoilun omien sanojensa mukaan 7-vuotiaana Tampereen Ilveksessä ja hän siirtyi pian aloitettuaan myös maalivahdin pelipaikalle.[2] Kaudella 2011–2012 hän jakoi varsin tasaisesti seuran C-nuorten torjuntavastuun Viksténiä vuotta vanhemman Mikael Saaren kanssa ja hän jäi niukasti vähemmälle peliajalle. Kaudella 2012–2013 Vikstén otti luonnollisesti C-nuorten vastuunkantajan roolin Saaren tultua yli-ikäiseksi. Kaudella 2013–2014 hän jatkoi Ilveksen B-nuorissa Saaren aisaparina. Molemmat saivat otteluita tililleen myös seuran A-nuorissa, joiden kakkosmaalivahtina Vikstén toimi pudotuspeleissä Lassi Yrjölälle. Hän ei kuitenkaan saanut pudotuspeleissä peliaikaa, toisin kuin B-nuorten pudotuspeleissä Ilveksen torjuntavastuun kantanut Saari.[3]
Kaudella 2014–2015 17-vuotias Vikstén otti itselleen Ilveksen A-nuorten pääasiallisen vastuunkantajan roolin ja pelasi joukkueen kaikki kymmenen playoff-ottelua. Hän debytoi kauden aikana myös miesten peleissä pelattuaan yhden ottelun lainalla Mestis-joukkue Lempäälän Kisassa 7. tammikuuta 2015 Kiekko-Vantaata vastaan. Joukkue tarvitsi pikaisesti maalivahtia, kun LeKissä kauden mittaan pelanneet lainamaalivahdit Dominik Hrachovina ja Aaro Peltonen olivat molemmat mukana Tapparan SM-liigajoukkueen vahvuudessa. Lisäksi Lassi Yrjölä oli siirtynyt Pohjois-Amerikkaan ja sopimusmaalivahti Jerry Kaukinen aloittanut varusmiespalveluksen. Vikstén torjui LeKin 5-3-voittoon päättyneessä ottelussa 26 kertaa.[1][4]
Toukokuussa 2015 Vikstén teki Ilveksen kanssa vuoden mittaisen SM-liigasopimuksen.[5] Hän puki kaudella 2015–2016 yhdeksään liigaotteluun, mutta jäi kuitenkin ilman peliaikaa. Vikstén pelasi suurimman osan runkosarjastaan Ilveksen A-nuorissa, mutta myös ison osan lainalla LeKin Mestis-joukkueessa, jossa hän sai tililleen 16 runkosarjaottelua. Vikstén sai Dominik Hrachovinan kanssa joukkueesta eniten otteluita tililleen, mutta loppukaudella hän palasi kuitenkin Ilveksen A-nuorten vahvuuteen. Vikstén jakoi pudotuspeleissä joukkueen torjuntavastuun Mikael Saaren kanssa ja hän torjui Ilveksen maalilla lopulta ratkaisevassa toisessa finaaliottelussa 2. huhtikuuta 2016 vieraissa Espoo Bluesia vastaan. Ilves vei A-nuorten Suomenmestaruuden lukemin 1–2.[4] Vikstén torjui ottelussa 14 kertaa.[6]
Kesällä 2016 Vikstén haki pelipaikkaa Yhdysvaltojen USHL-junioriliigan Waterloo Black Hawksista.[7][8] Hän jäi kaudella 2016–2017 joukkueen kolmosmaalivahdiksi Robbie Beydounille ja Severi Isokankaalle, eikä ollut runkosarjassa kertaakaan Black Hawksin kokoonpanossa. Vikstén palasi Ilveksen A-nuoriin, jossa hän pelasi yhdeksän ottelua, kunnes siirtotakarajalla helmikuussa 2017 Vikstén siirtyi loppukauden sopimuksella Mestis-joukkue Espoo Unitediin. Joukkue tarvitsi uuden maalivahdin Pelicansiin palanneen lainamaalivahti Joonas Haraldin tilalle.[9] Vikstén pelasi Espoossa neljä runkosarjaottelua, mutta toimi pääasiassa koko pudotuspelien ajan joukkueen kakkosmaalivahtina Rasmus Tirroselle. Hän voitti kauden päätteeksi Mestis-pronssia.[4]
Kauden 2017–2018 mittaan Vikstén nousi Espoo Unitedin ykkösmaalivahdiksi Mika Norjan ohi ja torjui 30 runkosarjaottelussa kolme nollapeliä.[3] Kaudeksi 2018–2019 hän siirtyi jatkamaan Mestis-uraansa vuoden mittaisella sopimuksella Savonlinnan Pallokerhoon.[10] Vikstén jakoi varsin tasaisesti joukkueen torjuntavastuun Roope Urpolahden kanssa, jolle hän jäi pudotuspeleissä niukasti kakkosmaalivahdiksi. Mestis-kauden päätyttyä, huhtikuussa 2019 Vikstén siirtyi yhden kauden eli elokuun loppupuolelle asti kestävällä sopimuksella Australian AIHL-liigan Perth Thunderiin.[11] Hän eteni joukkueen kanssa aina Goodall Cup -finaaleihin saakka, mutta mestaruuden vei lopulta kuitenkin Sydney Bears lukemin 5–2. Vikstén pelasi kauden aikana myös AIHL:n tähdistöottelussa.[4]
Vikstén siirtyi kaudeksi 2019–2020 vuoden mittaisella sopimuksella KeuPa HT:hen.[12] Hän lähti kauteen joukkueen toisena maalivahtina JYPin lainamaalivahti Niko Parkkisen aisaparina. Joulukuussa 2019 Viksténin sopimus kuitenkin purettiin, kun hän päätti keskittyä jatkossa jääkiekon ulkopuolisiin asioihin.[13]
Maajoukkueura
Vikstén edusti Suomea alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa vuonna 2015, jolloin hän voitti hopeaa. Vikstén kuitenkin toimi joukkueensa kolmosmaalivahtina, eikä ollut kertaakaan Suomen kokoonpanossa.[3] Yhteensä hän on pelannut yhden nuorten ja yhdeksän poikien maaottelua.[4]
Tilastot
|
|
Runkosarja
|
|
Pudotuspelit
|
|
Kausi
|
Joukkue
|
Liiga
|
O
|
V
|
H
|
T
|
MIN
|
PM
|
NP
|
PMK
|
TP%
|
O
|
V
|
H
|
MIN
|
PM
|
NP
|
PMK
|
TP%
|
2013–2014
|
Ilves
|
A-SM
|
7
|
|
|
|
|
20
|
|
3.18
|
89,9
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
2014–2015
|
Ilves
|
A-SM
|
26
|
|
|
|
|
66
|
|
2.64
|
89,1
|
10
|
|
|
|
29
|
0
|
2.98
|
88,6
|
|
LeKi
|
Mestis
|
1
|
1
|
0
|
0
|
60
|
3
|
0
|
3.00
|
89,7
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
2015–2016
|
Ilves
|
A-SM
|
20
|
|
|
|
|
53
|
|
2.84
|
89,5
|
3
|
|
|
|
3
|
|
2.33
|
86,4
|
|
LeKi
|
Mestis
|
16
|
|
|
|
898
|
50
|
|
3.34
|
88,2
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
2016–2017
|
Ilves
|
A-SM
|
9
|
|
|
|
|
23
|
|
3.04
|
89,6
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
|
Espoo United
|
Mestis
|
4
|
|
|
|
220
|
6
|
0
|
1.64
|
93,0
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
2017–2018
|
Espoo United
|
Mestis
|
30
|
|
|
|
1793
|
75
|
3
|
2.51
|
91,0
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
2018–2019
|
SaPKo
|
Mestis
|
25
|
|
|
|
|
67
|
|
2.68
|
89,0
|
1
|
|
|
|
3
|
|
3.00
|
70,0
|
|
Perth Thunder
|
AIHL
|
28
|
17
|
11
|
0
|
1397
|
101
|
2
|
3.62
|
89,4
|
2
|
1
|
1
|
102
|
7
|
0
|
3.43
|
87,0
|
2019–2020
|
KeuPa HT
|
Mestis
|
11
|
|
|
|
|
39
|
|
|
88,1
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
–
|
Lähteet
Viitteet