Nico Salo |
---|
|
Henkilötiedot |
---|
Syntynyt | 21. tammikuuta 1994 (ikä 30) |
Salibandyn pelaaja |
Seura |
Sv Wiler-Ersigen |
Pelinumero |
20 |
Pituus |
181 |
Paino |
80 |
|
Infobox OK |
Nico Salo (s. 21. tammikuuta 1994) on suomalainen salibandypelaaja ja lajin kolminkertainen maailmanmestari. Salo edustaa Sveitsin korkeimalla sarjatasolla pelaavaa Sv Wiler-Ersigeniä ja Suomen salibandymaajoukkuetta. Vasenkätinen Salo on keskushyökkääjä.[1]
Salo on Tampereen Classicin kasvatti. Hän debytoi Salibandyliigassa kaudella 2009–2010 ja on saavuttanut neljä kultaa sekä yhden hopean ja pronssin.
Vuonna 2011 alle 19-vuotiaiden MM-kultaa Suomen kapteenina voittanut ja samoista kisoista vuonna 2013 pronssia saavuttanut Salo debytoi Suomen salibandymaajoukkueessa vuonna 2012.[2] Vuonna 2014 hän oli mukana saavuttamassa MM-hopeaa Göteborgista tehden tehot 2+1.[3] Vuoden 2016 MM-kisoissa hän oli mukana voittamassa Suomelle MM-kultaa. Vuoden 2018 MM-kisoissa hän toimi Suomen kapteenina Suomen voittaessa neljännen maailmanmestaruutensa. Ruotsalainen salibandylehti Innebandymagazinet valitsi Salon maailman viidenneksi parhaaksi miespelaajaksi vuonna 2017 ja kuudenneksi parhaaksi vuonna 2018[4][5].
Salo on 181 senttimetriä pitkä ja painaa 80 kilogrammaa.[1]
Saavutukset
- Kultaa (4): 2014, 2018, 2019 ja 2020
- Hopeaa (4): 2012, 2013, 2015 ja 2017
Henkilökohtaiset
- Maailman parhaat salibandypelaajat -listasijoitus (Innebandymagazinet):
- 2. 2020
- 5. 2016, 2017
- 6. 2018, 2019
- Kauden paras miespelaaja (Salibandyliitto): 2017
- Salibandyliigan kuukauden pelaaja: Helmikuu 2016 ja Syyskuu 2020
Lähteet