Kuros on peräisin Attikasta, ja se on varhaisimpia tunnettuja attikalaisia marmorisia ihmisveistoksia. Se on oletettavasti toiminut hautamuistomerkkinä.[1][2] Veistoksen alkuperää ei kuitenkaan tunneta kovin hyvin. Se muistuttaa monin tavoin Dipylonin kurosta ja Pyhän portin kurosta.[3] Museo on saanut sen vuonna 1932.[1]
Veistos esittää kuroksille tyypilliseen tapaan alastonta nuorta miestä, joka on kuvattu frontaaliasennossa vasen jalka eteenpäin astuneena. Veistos on tehty naksoslaisesta marmorista ja sen korkeus on 1,95 metriä.[1] Pää on suhteellisen suuri vartaloon nähden, ja siinä on suuret mantelinmuotoiset silmät. Hiukset on laitettu taidokkaasti ja sidottu hiusnauhalla. Myös kaulalla on nauha. Kädet ovat suorina sivuilla lähellä vartaloa. Veistos on ollut alun perin maalattu, ja punaisen maalin jäänteitä on säilynyt muun muassa hiuksissa ja hiusnauhassa.[2]
Veistos on säilynyt nykyaikaan lähes kokonaisena. Siitä puuttuu pieniä osia muun muassa kasvoista, käsistä ja jaloista. Jalusta on kiinteä osa veistosta.[2]