Nar Bahadur Bhandari (5. lokakuuta 1940 – 16. heinäkuuta 2017[1]) oli intialainen poliitikko, joka toimi Sikkimin pääministerinä kolme kautta vuosina 1979–1984 ja 1985–1994. Hän oli myös perustamansa Sikkim Sangram Parishad -puolueen puheenjohtaja kuolemaansa asti.
Bhandarin poliittinen ura alkoi vuonna 1967 Darjeelingissa, missä hän osallistui Tarun Sangha -puolueen toimintaan. Palattuaan kotiseuduilleen, Sikkimin Sorengiin, hän työskenteli opettajana. Hän osallistui Sikkimin demokratialiikkeeseen ja perusti oman puolueensa vuonna 1974. Kolme vuotta myöhemmin hän perusti toisen puolueen nimeltä Sikkim Janata Parishad, jonka vaalimenestyksen turvin hänet valittiin Sikkimin pääministeriksi 1979.[1] Hänen vaalikampanjansa perustui ajatukseen, että Sikkim kuului sikkimiläisille vaikka se liittyikin osaksi Intiaa. India Today -lehden haastattelussa hän ilmoitti pyrkivänsä estämään rahanvirtaamisen ulos Sikkimistä ja haluavansa estää muuttoliikkeen muista osavaltioista. Hän vastusti Sikkimin liittymistä Intiaan alun perin ja ilmoitti kannattaneensa vain monarkiasta luopumista. Osavaltiopääministerinä hän kertoi haluavansa pitää Sikkimin osana Intiaa, kunhan sen edut turvataan.[2]
Sikkim Janata Parishad oli olemassa vain Bhandarin ensimmäisen kauden ajan. Hän lopetti sen vuonna 1984 ja perusti Sikkim Sangram Parishadin, jonka ehdokkaana hänet äänestettiin toiselle kaudelle.[1] Toisen kautensa aikana hän ajoi nepalin kielen aseman tunnustamista perustuslaissa ja kiintiöpaikkoja nepaleille Sikkimin osavaltioparlamenttiin.[3] Vuonna 1989 hänen puolueensa voitti kaikki paikat Sikkimin osavaltioparlamentissa, minkä seurauksena hänet valittiin kolmannelle kaudelleen.[1]
Sikkim Sangram Parishad yhdistyi kongressipuolueen kanssa vuonna 2003. Hän perusteli liitosta sillä, että osana kongressipuoluetta hän saisi edistettyä Sikkimin asiaa hallituspuolueen turvin. Vuonna 2013 hän palasi Sikkim Sangram Parishadin puheenjohtajaksi ja lopetti yhteistyön kongressipuolueen kanssa.[4]
Bhandarin syntymäpäivä 5. lokakuuta on vuodesta 2019 alkaen ollut Sikkimissä juhlapäivä.[5]
Lähteet
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|