Naoki Tsukahara (jap. 塚原 直貴, s. 10. toukokuuta 1985 Okaya, Nagano) on japanilainen pikajuoksija.
Tsukahara selvisi Pekingin olympialaisissa 2008 100 metrin juoksussa aina välieriin asti parantaen aikaansa joka kierroksella. Välierässään hän jäi seitsemänneksi ajalla 10,16 sekuntia. Erinomaisesta sijoituksestaan huolimatta Tsukaharan menestyksekkäimmät hetket nähtiin kuitenkin miesten 4×100 metrin viestijuoksussa, jossa Tsukahara juoksi Japanin joukkueessa. Joukkue sijoittui alun perin kolmanneksi, mutta nousi myöhemmin hopealle kun Jamaikan joukkue hylättiin Nesta Carterin dopingkäryn takia[1].
Olympiamitalin lisäksi Tsukahara on voittanut kaksi hopeamitalia vuoden 2006 Aasian kisoista ja kulta- ja hopeamitalin vuoden 2009 Aasian-mestaruuskilpailuista. Lisäksi hänen palkintokaappiaan koristaa nuorten MM-pikaviestipronssi vuodelta 2004.
MM-kotikisoissa Osakassa Tsukahara putosi 100 metrillä puolivälierissä ajallaan 10,31, joka riitti erän viidenteen sijaan. Berliinin MM-kisoissa 2009 hän karsiutui välierissä.
Henkilökohtaiset ennätykset
Lähteet
Viitteet