Nanook, pakkasen poika (engl.Nanook of the North) on Robert J. Flahertyn ohjaama yhdysvaltalainen dokumenttielokuva vuodelta 1922. Elokuva kuvaa jo katoamassa ollutta eskimojen perinteistä elämäntapaa. Sitä pidetään kaikkien aikojen ensimmäisenä dokumenttielokuvana ja tyylisuunnan klassikkona.[3]
Nanook, pakkasen poika oli ensimmäinen dokumenttielokuva, joka luopui valloituselokuvan sankariperinteestä. Siinä tekijä ei ollut sankari vaan kamera käännettiin kohti kuvattavia. Toisaalta tekijän rooli nimenomaan elokuvantekijänä kasvoi.[4]
Flaherty oli kuvannut materiaalia eskimoista jo aiemmin, mutta filmi tuhoutui. Hän palasi eskimoiden pariin ja kuvasi uutta materiaalia. Elokuva filmattiin yhdellä kameralla hyvin vaikeissa olosuhteissa, ja jotkin kohtauksista ovat lavastettuja vaikkakin todenmukaisia.[5]
Elokuva esittelee eskimoperheen elämäntavan eri puolia, kuten hylkeenmetsästystä ja iglunrakennusta. Elokuvan päähenkilö on ”Nanook” (oikealta nimeltään Allakariallak[1]).
Elokuvaa ei voi pitää perinteisessä mielessä kokonaan dokumenttielokuvana.[4] Nanookin kahta vaimoa ja lapsia esittävät henkilöt ovat rooleihin valittuja eivätkä todellisuudessa olleet hänen perhettään. Kuvausten aikaan eskimot olivat jo siirtyneet metsästämään etupäässä kivääreillä, mutta käyttivät Flahertyn vaatimuksesta elokuvassa perinteisiä harppuunoitaan. Pääosaa esittänyt Allakariallak kuoli kaksi vuotta elokuvan valmistumisen jälkeen.[1] Flaherty väitti hänen kuolleen nälkään, mutta todellisuudessa hän kuoli todennäköisimmin tuberkuloosiin.[6]
Vuonna 1979 kolmekymmentä suomalaista elokuva-arvostelijaa ja -asiantuntijaa äänesti kaikkien aikojen sadasta merkittävimmästä elokuvasta, ja Nanook oli mukana heistä kolmentoista listalla.[7]
