Nadhim Zahawi (kurdiksi نەدیم زەهاوی, Nedîm Zehawî,[1] arab. ناظم الزهاوي, Nāẓim az-Zahāwī;[2] s. 2. kesäkuuta 1967) on brittiläinen konservatiivipuolueen poliitikko, joka on toiminut Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksessa Lancasterin herttuakunnan kanslerina syyskuusta 2022 lähtien sekä hallitustenvälisten suhteiden ja tasa-arvoasiain apulaisministerinä. Heinäkuusta syyskuuhun 2022 hän toimi valtiovarainministerinä.
Zahawi syntyi Irakin Bagdadissa kurdiperheeseen. Hänen isänsä oli Irakin keskuspankin johtaja. Saddam Husseinin noustua valtaan, yhdeksänvuotias Zahawi pakeni perheensä kanssa Irakista Britanniaan. Hän opiskeli University College Londonissa kemian tekniikkaa ja valmistui vuonna 1985. Vuosina 1994–2006 Zahawi istui Lontoon Wandsworthin kaupunkipiirin valtuustossa. Vuoden 1997 parlamenttivaaleissa hän oli ehdolla alahuoneeseen Erith and Thamesmeadin vaalipiirissä, muttei tullut valituksi.[3] Vuonna 1998 hän oli Lontoon pormestarinvaalin konservatiivipuolueen ehdokkaaksi pyrkineen Jeffrey Archerin kampanjapäällikkö.[4][5]
Vuoden 2010 parlamenttivaaleissa Zahawi valittiin alahuoneeseen Stratford-on-Avonin vaalipiiristä. Vuoden 2016 EU-kansanäänestyksessä Zahawi kannatti brexitiä eli Yhdistyneen kuningaskunnan eroa Euroopan unionista. Vuonna 2018 Zahawi nimitettiin Theresa Mayn hallitukseen lapsi- ja perheasioista vastaavaksi parlamentaariseksi alivaltiosihteeriksi ja vuonna 2019 Boris Johnsonin hallitukseen liike- ja teollisuusasioista vastaavaksi parlamentaariseksi alivaltiosihteeriksi. Vuonna 2020 hänet nimitettiin COVID-19-rokotteiden jakelusta vastaavaksi parlamentaariseksi alivaltiosihteeriksi.[6]
Syyskuussa 2021 Zahawi nimitettiin opetusministeriksi. Heinäkuussa 2022 hänet nimitettiin valtiovarainministeriksi virasta eronneen Rishi Sunakin tilalle.[7] Pian nimityksensä jälkeen Zahawi vaati pääministeri Boris Johnsonin eroa, vaikka hän oli tukenut tätä aiemmin.[8] Johnsonin erottua Zahawi asettui ehdolle konservatiivipuolueen puheenjohtajavaaliin, mutta putosi pois vaalin ensimmäisellä kierroksella.[9]
Liz Trussin tultua nimitetyksi pääministeriksi hän nimitti Zahawin Lancasterin herttuakunnan kansleriksi.
Lähteet
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Henkilöt | |
---|