Münchenin fenomenologia viittaa joukkoon filosofeja, psykologeja ja fenomenologeja, jotka työskentelivät ja suorittivat tutkimuksiaan Münchenissä 1900-luvun alkupuolella, kun Edmund Husserl julkaisi pääteoksensa Logische Untersuchungen (”Loogisia tutkimuksia”) ja pani alulle koko fenomenologisen liikkeen. Münchenin fenomenologien ajatuksia kuvaa nimitys ”olemusten fenomenologia”.

Koulukunta sai alkunsa, kun osa Theodor Lippsin oppilaista, jotka olivat muodostaneet psykologisen yhdistyksen Psychologische Verein, saivat innoitusta Husserlin teoksesta ja ottivat sen filosofian tekemisen ohjenuoraksi. Heihin lukeutuivat tunnetuimpina Adolf Reinach, Johannes Daubert ja Alexander Pfänder. Noin vuonna 1905 monet Lippsin oppilaat päättivät Daubertin johdolla jättää Münchenin ja suunnata kohti Göttingeniä opiskellakseen Husserlin oppilaana. Tähän on usein viitattu nimellä ”müncheniläisten Göttingenin valtaus”.

Vuonna 1912 Münchenin fenomenologit Reinach, Pfänder, Max Scheler ja Moritz Geiger perustivat kuuluisan Jahrbuch für Philosophie und phänomenologische Forschung (”Filosofisen ja fenomenologisen tutkimuksen vuosikirja”) -julkaisun, jonka päätoimittajana Husserl toimi.

Husserlin julkaistua teoksen Ideen vuonna 1913 monet fenomenologit ottivat kriittisen asenteen hänen uusia teorioitaan kohtaan. Monet Münchenin fenomenologian edustajat ottivat etäisyyttä Husserlin transsendentaaliseen fenomenologiaan ja pitäytyivät aiemmassa Logische Untersuchungen -teoksen realistisessa fenomenologiassa.

• Johannes Daubert
• Moritz Geiger
• Alexander Pfänder
• Adolf Reinach
• Max Scheler
• Alfred Schütz

• Kuhn, H. & Avé-Lallemant, E. & Gladiator, R. (toim.): ”Die Münchener Phänomenologie”. Phaenomenologica 65, 1976.
• Spiegelberg, Herbert: The Phenomenological Movement. The Hague/Boston/London, 1982.

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Munich phenomenology