Mustan jumalan suudelma
Kirjailija	Markku Sadelehto (toim.)
Kansitaiteilija	Jukka Murtosaari
Kieli	suomi
Genre	miekka ja magia
Kustantaja	Jalava
Ulkoasu	nidottu
Sivumäärä	262
ISBN	951-0-18765-8
Sarja: Sadelehdon fantasia-antologiat
Edeltävä	Shoredanin kellot
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Mustan jumalan suudelma on Markku Sadelehdon toimittama miekka ja magia -novellien antologia. Se julkaistiin WSOY:n Fan-sarjassa vuonna 1993.^[1]

Mustan jumalan suudelma oli Sadelehdon kolmas ja viimeinen fantasia-antologia. Se keskittyi pelkästään 1930-luvun miekkaan ja magiaan. Kokoelmaan piti aluksi tulla Fritz Leiberin novelli ”Two Sought Adventure” (1939), mutta Leiber kuoli toimitusprosessin aikana. Oikeuksia novelliin ei siksi saatu, ja korvaavaksi tekstiksi otettiin Manly Wade Wellmanin novelli. Vuonna 1995 Sadelehto kertoi, että ”ilman Leiberin kuolemaa en olisi koskaan julkaissut ’Atlantiksen valloittajaa’.” Miekka ja magia -antologioitaan Sadelehto kuvaili ”vasemman käden töiksi”.^[2]

• Robert E. Howard: ”Musta muukalainen” (The Black Stranger, 1935)
• Clark Ashton Smith: ”Satampra Zeiroksen tarina” (The Tale of Satampra Zeiros, 1931)
• Manly Wade Wellman: ”Atlantiksen valloittaja” (Hok Goes to Atlantis, 1939)
• C. L. Moore: ”Mustan jumalan suudelma” (Black God’s Kiss, 1934)
• Henry Kuttner: ”Ukkosta aamunkoitossa” (Thunder in the Dawn, 1938)

Anssi Makkonen kirjoitti Tähtivaeltajan arvostelussa, että viimeinen suomennettu Conan-novelli ”Musta muukalainen” ei ole parasta Robert E. Howardia. Vielä huonompia ovat kuitenkin kokoelmaan valitut Henry Kuttnerin ja Manly Wade Wellmanin kliseiset tuotokset. Clark Ashton Smithin humoristinen tarina on hieman parempi. C. L. Moore saa kiitosta selkeästi erilaisesta novellistaan, jossa Joiryn Jirel kulkee abstraktin ja kiintoisan helvetin läpi.^[3]

Vesa Lehtinen sanoo Aikakoneen verkkosivuilla julkaistussa arvostelussa, että ”näitä sepustuksia en ainakaan minä olisi kaivannut”. Sadelehdon aiemmat antologiat tarjoilivat laadukkaita novelleja, mutta nyt ne vaikuttavat loppuneen ja Sadelehto kaapii jo tynnyrin pohjia. Erityisesti tämä näkyy Howardin ”Mustassa muukalaisessa”. Kuttnerin ”Ukkosta aamunkoitossa” on kokoelman ainoa tarina, jossa ylipäätään on juoni, mutta toisaalta henkilöhahmot ovat jopa ohuempia kuin muissa novelleissa. Lehtinen arvioi miekka ja magia -kirjallisuuden ystävien pitävän kokoelmasta, mutta muiden ei kannata vaivautua lukemaan sitä.^[1]