Musta Ritari slurppaa jälleen

Tarinan englanninkielisen julkaisun ensimmäinen sivu vuodelta 2006.

Musta Ritari slurppaa jälleen (engl. The Black Knight GLORPS again) on Don Rosan vuonna 2003 valmistunut Ankkatarina. Se on jatko-osa vuonna 1998 valmistuneelle tarinalle Musta Ritari. Suomessa tarina on ilmestynyt kolme kertaa: Aku Ankka -lehden numeroissa 39–40 vuonna 2004 sekä kokoelmakirjoissa Pako Kielletystä laaksosta ja muita Don Rosan parhaita vuonna 2010 ja Don Rosan kootut 9 vuonna 2013.[1]

Juoni

Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Alussa Roope-setä esittelee Akulle museota, jolle hän on lahjoittanut omia mittaamattoman arvokkaita tavaroitaan, mm. hanhenmunahipun. Roope kuitenkin kohtaa museossa vanhan vihollisensa, Arpin Lusènen, ja Roope tietää heti tämän havittelevan mustan ritarin haarniskaa.

Seuraavana yönä Lusène käy vanhaan Musta Ritari -asuunsa pukeutuneena Roopen trofeehuoneessa katsomassa haarniskaa, mutta sen paikalla on vain lappu, jossa lukee: "Näetkö, Arpin: ei haarniskaa. Vaikka tietäisit sotisovan sijainnin, et pääse siihen millään käsiksi. Hah hah haa!". Mutta Lusène tekee mikrosahallaan Mustan Ritarin muotoisia aukkoja Roopen seiniin, jotka hän huomaa aamulla.

Roope ja Aku kiiruhtavat Pellen luokse, jossa he varmistavat häneltä Mustan Ritarin haarniskan sijaintipaikan ja lähtevät sinne. Kun he ovat kärränneet haarniskan ulos vahvia-kimpaleen sisästä, Lusène hyppää sen päältä suoraan haarniskaan ja lähtee juoksemaan karkuun. Roope, Aku sekä ohikävelleet Tupu, Hupu ja Lupu lähtevät Akun autolla Lusènen perään (Pelle jää vain töllistelemään), mutta Lusène vain leikkaa auton kahtia. Ennen hyökkäystään Lusène kuitenkin kiinnittää haarniskaan koukun siltä varalta, että Roope tekisi saman mattotempun kuin viime kerrallakin. Niin Roope tekeekin sen, mutta temppu, kuten arvata saattaa, epäonnistuu koukun ansiosta. Sitten Lusène pääsee Roopen rahaholviin ja ehtii jo hävittää hiukan Roopen rahoja, kunnes Aku kiskaisee hänet koukusta Pellen lentopyörällä ilmaan.

Aku pudottaa Lusènen merellä seisovaan veneeseen. Lusène katkaisee lentopyörän (Aku lähtee pyörimään ilmassa) ja käyttää miekkaa "moottorina" päästäkseen rantaan.

Monien sekaannusten ja epäonnistuneen museoryöstön jälkeen Ankat lähettävät haarniskan maata kiertävälle radalle ja Lusène karkaa jälleen kerran. Tästä huolimatta hän lahjoittaa Roopelle erään taiteilijan ainoan taulun, joka Roopelta vielä puuttui. Ikävä kyllä taulun selkäpuolella on viesti, "Palaan vielä!"

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

D.U.C.K.-omistus

Yksityiskohtia

  • Taulu, jonka Lusène lahjoittaa Roopelle, on muunnelma Salvador Dalín maalauksesta Muiston pysyvyys; alkuperäisessä taulussa riippuu pehmeitä kelloja oksalla ja pöydällä, mutta tässä pehmeiden kellojen paikalla on tietysti pehmeitä (ja suuria) kolikoita.
    • Tarinan kuvituksesta on joissain yhteyksissä (kuten kirjassa Pako Kielletystä laaksosta ja muita Don Rosan parhaita) julkaistu vaihtoehtoinen versio, jossa Roopen keräämä taulusarja on itse asiassa kopioita Carl Barksin vanhoilla päivillään tekemistä öljymaalauksista, jotka esittävät nuorta Roopea kullankaivajana Klondikessa.

Lähteet

  1. The Black Knight Glorps Again Inducks. Viitattu 29.7.2020.

Read other articles:

Ali II (Persian: علی) was a ruler of the Bavand dynasty who ruled briefly in 1271. He was the brother and successor of Muhammad. Nothing more is known about him; he died in 1271, and was succeeded by his cousin Yazdagird of Tabaristan. Sources Madelung, W. (1984). ĀL-E BĀVAND (BAVANDIDS). Encyclopaedia Iranica, Vol. I, Fasc. 7. London u.a.: Routledge & Kegan Paul. pp. 747–753. ISBN 90-04-08114-3. Preceded byMuhammad Bavand ruler 1271 Succeeded byYazdagird vteBav...

 

Nikel sulfida Nama Nama IUPAC (preferensi) sulfanylidenenickel [1] Nama lain Nickel Monosulfide, Nickelous sulfide, alpha-Nickel Sulfide, beta Nickel sulfide Penanda Nomor CAS 16812-54-7 3DMet {{{3DMet}}} ChemSpider 26134 Nomor EC PubChem CID 28094 Nomor RTECS {{{value}}} CompTox Dashboard (EPA) DTXSID5036921 Sifat Rumus kimia NiS Massa molar 90.7584 g mol-1 Penampilan hitam padat Bau Odorless Densitas 5.8 g/cm3 Titik lebur 797 °C (1.467 °F; 1.070...

 

Australian tennis player (born 1971) Todd WoodbridgeOAMWoodbridge at the 2004 Wimbledon ChampionshipsFull nameTodd Andrew WoodbridgeCountry (sports) AustraliaResidenceSydney, New South Wales, AustraliaBorn (1971-04-02) 2 April 1971 (age 53)Sydney, New South Wales, AustraliaHeight178 cm (5 ft 10 in)[1]Turned pro1988Retired2005PlaysRight-handed (one-handed backhand)Prize moneyUS$ 10,078,820Int. Tennis HoF2010 (member page)SinglesCareer record...

Artikel ini memiliki beberapa masalah. Tolong bantu memperbaikinya atau diskusikan masalah-masalah ini di halaman pembicaraannya. (Pelajari bagaimana dan kapan saat yang tepat untuk menghapus templat pesan ini) Artikel atau bagian mungkin perlu ditulis ulang agar sesuai dengan standar kualitas Wikipedia. Anda dapat membantu memperbaikinya. Halaman pembicaraan dari artikel ini mungkin berisi beberapa saran. Kontributor utama artikel ini tampaknya memiliki hubungan dekat dengan subjek. Artikel ...

 

Wanita di VietnamWanita Vietnam muda mengenakan aodai saat acara Kerja Sama Ekonomi Asia-Pasifik tahun 2006Indeks Ketidaksetaraan GenderNilai0.299 (2012)Peringkat48Kematian ibu (per 100,000)59 (2010)Wanita dalam parlemen24.4% (2012)Perempuan di atas 25 tahun dengan pendidikan menengah24.7% (2010)Wanita dalam tenaga kerja73.2% (2011) Indeks Ketimpangan Gender Global[1]Nilai0.6863 (2013)Peringkat73 dari 144 Peran wanita di Vietnam adalah subyek dari beberapa perubahan sepanjang sejarah ...

 

Radio station in Delano, California KDFODelano, CaliforniaBroadcast areaBakersfield, CaliforniaFrequency98.5 MHz (HD Radio)Branding98.5 The FoxProgrammingFormatClassic rockOwnershipOwneriHeartMedia, Inc.(iHM Licenses, LLC)Sister stationsKBFP, KBFP-FM, KHTY, KRABHistoryFirst air dateNovember 1968 (as KDNO)Former call signsKDNO (1968–1997)KKDJ (1997–1998)KKDJ-FM (7/1/1998)KSMJ (1998–2000)KDFO (2000–2001)KDFO-FM (2001–2008)KBKO-FM (2/15/2008–6/20/2008)[1]Call sign meaningK De...

Stanton High School redirects here. For the military academy prep school in Cornwall, New York, see Stanton Preparatory Academy. For the public school in Texas, see Stanton High School (Texas). This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Stanton College Preparatory School – news · newspapers · books · scholar&...

 

1996 remix album (single) by Gravity KillsGuiltyRemix album (single) by Gravity KillsReleasedFebruary 13, 1996GenreIndustrial rock, tranceLength4:05 (album version)LabelTVTGravity Kills chronology Guilty(1996) Gravity Kills(1996) Music videoGuilty on Vimeo Guilty is a remix single by Gravity Kills, released by TVT Records. It also includes the album version of the song, and tracks 6 and 7 include both the remix by tomandandy, and the demo version of Goodbye. The Juno Reactor r...

 

Princess of the United Principalities Elena CuzaPrincess of the United PrincipalitiesTenure24 January 1859 – 11 February 1866Born(1825-06-17)17 June 1825Iaşi, MoldaviaDied2 April 1909(1909-04-02) (aged 83)Piatra Neamț, RomaniaBurialSolești, RomaniaSpousePrince Alexandru Ioan CuzaHouseCuza (by marriage)FatherIordache RosettiMotherEcaterina SturdzaReligionEastern OrthodoxySignature Elena Cuza (17 June 1825 – 2 April 1909), also known under her semi-official title Elena Doamna, was a...

Theoretical physicist Ilya LifshitzИлья ЛифшицBornIlya Mikhailovich Lifshitz(1917-01-13)January 13, 1917Kharkiv, Kharkov Governorate, Russian EmpireDiedOctober 23, 1982(1982-10-23) (aged 65)Moscow, Soviet UnionAlma materUniversity of Kharkiv, Kharkiv Polytechnic InstituteKnown forLifshitz tailsLifshitz exponentLifshitz–Kosevich formulaLifshitz transitionSelf-averagingspectral shift functionsupersolidityAwardsLenin PrizeSimon Memorial Prize (1961)Scientific careerFie...

 

American swimmer Brooke BennettPersonal informationFull nameBrooke Marie BennettNational team United StatesBorn (1980-05-06) May 6, 1980 (age 44)Tampa, FloridaHeight5 ft 5 in (1.65 m)Weight126 lb (57 kg)SportSportSwimmingStrokesFreestyleClubBrandon Blue Wave Medal record Women's swimming Representing the United States Olympic Games 1996 Atlanta 800 m freestyle 2000 Sydney 400 m freestyle 2000 Sydney 800 m freestyle World Championships (LC) 1998 Per...

 

Eneco Tour 2006 GénéralitésCourse2e Renewi TourCompétitionUCI ProTour 2006Étapes8Dates16 – 16 août 2006Distance1 176 kmPays Belgique Pays-BasLieu de départLe HelderLieu d'arrivéeAnsÉquipes23Partants8Arrivants65Vitesse moyenne43 km/hRésultatsVainqueur Stefan Schumacher (Gerolsteiner)Deuxième George Hincapie (Discovery Channel)Troisième Vincenzo Nibali (Liquigas)Classement par points Simone Cadamuro (Team Milram)Meilleur jeune Stefan Schumacher (Gerolsteiner)Meilleure équipe...

土库曼斯坦总统土库曼斯坦国徽土库曼斯坦总统旗現任谢尔达尔·别尔德穆哈梅多夫自2022年3月19日官邸阿什哈巴德总统府(Oguzkhan Presidential Palace)機關所在地阿什哈巴德任命者直接选举任期7年,可连选连任首任萨帕尔穆拉特·尼亚佐夫设立1991年10月27日 土库曼斯坦土库曼斯坦政府与政治 国家政府 土库曼斯坦宪法 国旗 国徽 国歌 立法機關(英语:National Council of Turkmenistan) ...

 

artikel ini perlu dirapikan agar memenuhi standar Wikipedia. Tidak ada alasan yang diberikan. Silakan kembangkan artikel ini semampu Anda. Merapikan artikel dapat dilakukan dengan wikifikasi atau membagi artikel ke paragraf-paragraf. Jika sudah dirapikan, silakan hapus templat ini. (Pelajari cara dan kapan saatnya untuk menghapus pesan templat ini) Artikel ini tidak memiliki referensi atau sumber tepercaya sehingga isinya tidak bisa dipastikan. Tolong bantu perbaiki artikel ini dengan menamba...

 

Battle of the First War of Scottish Independence Battle of Stirling BridgePart of the First War of Scottish IndependenceStirling Bridge seen by droneDate11 September 1297LocationStirling Bridge, Stirling, Scotland56°07′48″N 3°56′06″W / 56.130°N 3.935°W / 56.130; -3.935Result Scottish victoryBelligerents Scotland EnglandCommanders and leaders William WallaceAndrew de Moray (DOW) John de WarrenneHugh de Cressingham †Strength 5,300 to 6,300 men...

Koridor 8Terminal Jombor - Jogokaryan 8 Informasi umumJenis layananBus Raya TerpaduDaerah operasiKartamantulOperator saat iniPT Jogja Tugu TransLintas pelayananStasiun awalTerminal JomborStasiun akhirJogokaryanFrekuensi perjalananSetiap hari dua arahPeta ruteTemplat:Trans Jogja Koridor 8 Koridor 8 Trans Jogja adalah koridor bus Trans Jogja yang beroperasi dengan Terminal Jombor menuju Jogokaryan. Tipe bus yang digunakan di koridor 8 adalah Bus Hino FB 130 Kuning-hijau dan gambar Tug...

 

Joseph L. Bristow Ledamot av USA:s senat från Kansas Tid i befattningen4 mars 1909–3 mars 1915 Företrädare Chester I. Long Efterträdare Charles Curtis Född Joseph Little Bristow22 juli 1861Wolfe County, Kentucky Död 14 juli 1944 (82 år)Fairfax County, Virginia Gravplats Gypsum Hill CemeterySalina, Kansas Politiskt parti Republikanska partiet Alma mater Baker University Maka Margaret Hendrix (1879−1932; hennes död) Joseph Little Bristow, född 22 juli 1861 i Wol...

 

Soviet actor and filmmaker (1928-1979) Leonid BykovA plaque on the facade of Hovhannes Tumanyan street, 8, Kyiv, where Bykov lived before his deathBornLeonid Fedorovich Bykov11 December 1928Znamenka, Sloviansk Raion, Ukrainian SSR, USSRDied11 April 1979(1979-04-11) (aged 50)En route from Minsk to KyivResting placeBaikove Cemetery, KyivOccupation(s)Actor, film director, screenwriterYears active1952–1979Notable workOnly Old Men Are Going Into Battle (1973) Leonid Fedorovich Bykov (U...

This template does not require a rating on Wikipedia's content assessment scale.It is of interest to the following WikiProjects:Stub sorting This template is maintained by WikiProject Stub sorting, an attempt to bring some sort of order to Wikipedia. If you would like to participate, you can choose to improve/expand the articles containing this stub notice, or visit the project page, where you can join the project and see a list of open tasks.Stub sortingWikipedia:WikiProject Stub sortingTemp...

 

نيبر     الإحداثيات 42°57′51″N 99°05′46″W / 42.9642°N 99.0961°W / 42.9642; -99.0961   [1] تقسيم إداري  البلد الولايات المتحدة[2]  التقسيم الأعلى مقاطعة بويد  خصائص جغرافية  المساحة 0.350266 كيلومتر مربع (1 أبريل 2010)  ارتفاع 605 متر  عدد السكان  عدد السكان 89 (1 �...