Miljoona hikistä kilometriä on suomalaisen laulajan Jukka Kuoppamäen vuoden 1976 jälkipuoliskolla julkaistu albumi. Se oli Kuoppamäen jäähyväislevy suomalaisille ennen kuin hän muutti Länsi-Saksaan opiskelemaan teologiaa. Miljoona hikistä kilometriä erosi tuotannoltaan edellisestä Päng päng -albumista, kappaleiden ollessa sovitukseltaan pienimuotoisempia ja aihepiiriltään syvällisempiä.[2]
Osa albumista äänitettiin totuttuun tapaan LahdenMicrovox-studiossa, mutta lisäksi osa nauhoitettiin Martin Brushanen pyörittämässä Studio Brushanessa Helsingissä. Microvoxin tavoin myös Studio Brushane pystyi kilpailemaan hinnoilla muita, suurempia studioita vastaan. Microvoxin se puolestaan päihitti teknisesti korkeatasoisemmalla äänityslaitteistollaan. Kuoppamäen levy-yhtiö Satsanga Records ryhtyikin käyttämään yhä etenevissä määrin Studio Brushanen palveluita Microvoxin rinnalla.[2]
Pääasiallisena sovittajana albumilla toimi Pentti Lasanen, joka sovitti puolet levyn kappaleista. Kuoppamäki itse sovitti niistä kolme ja Jörgen Petersen yhden. Uusina yhteistyökumppaneina tulivat mukaan Matti ja Pirjo Bergström, jotka vastasivat yhdessä kahden kappaleen sovituksesta.[2]
Albumin päätösraita ”Valon liekki” on kappale, jonka Kuoppamäki lauloi keskustelussa henkilön kanssa, joka ehdotti hänelle lähtöä Länsi-Saksaan opiskelemaan teologiaa.[2]Singlenä julkaistiin nimikappale ”Miljoona hikistä kilometriä” B-puolenaan ”Pieni poikasein”.[1]