Tämä artikkeli käsittelee jääkiekkoilijaa. Elokuvaohjaaja Mikko Kuparisesta on eri artikkeli.
Mikko Kuparinen (s. 29. maaliskuuta 1977 Kerava) on suomalainen entinen jääkiekkoilija.
Peliura
Kuparinen aloitti ammattilaisuransa HPK:n riveissä, pelattuaan kaksi kautta joukkueen A-junioreissa. Hän siirtyi jo kesken ensimmäisen SM-liigakautensa Pohjois-Amerikkaan IHL-liigaan. Kuparinen palasi kuitenkin jo seuraavana kautena HIFKin kokoonpanoon. Kuparisen kokemus kuitenkin herätti huomiota kykyjenetsijöiden parissa, ja Tampa Bay Lightning varasi hänet NHL:n varaustilaisuudessa numerolla 244 vuonna 1999.
Kuparinen palasi Pohjois-Amerikan kentille kaudeksi 1999–00, ja teki sopimuksen Tampa Bayn kanssa. Hän siirtyi joukkueen farmiseuraan ECHL:ään, mutta Tampa Bay ei nostanut häntä kertaakaan joukkueensa kokoonpanoon. Turhautuneena Kuparinen palasi kesken kauden 2001–02 Suomeen ja liittyi Ilveksen riveihin kevääseen 2003 asti. 2003–06 Kuparinen pelasi Ruotsin Elitserienissä Brynäs IF:ssä. Hän siirtyi tämän jälkeen Jokereihin kahden vuoden sopimuksella kaudella 2006–07.
Kuparinen lopetti uransa kesken kauden 2008–09 lonkkavaivojen vuoksi. Urallaan 183 SM-liigaottelua pelannut Kuparinen keräsi pelaamissaan otteluissa yhteensä tehopisteet 10+24=34. SM-liigassa Kuparinen ehti pelaamaan Jokereiden lisäksi myös Ilveksen, HPK:n ja HIFK:n riveissä. Pohjois-Amerikassa Kuparinen pelasi sekä IHL:ssa että ECHL:ssa. Ruotsissa pelatessaan puolustaja edusti Brynäsiä.
Kuparinen oli koko uransa ajan lähinnä puolustava puolustaja, josta kertoo paljon uran aikana karttunut vähäinen pistesaldo.
Lähteet