Mihály Vörösmarty (1. joulukuuta 1800 – 19. marraskuuta 1855[1]) oli unkarilainen runoilija, aikansa ensimmäisiä, joka 1820-luvulla nosti unkarilaisen runouden uudelle tasolle.[2]
Vörösmarty opiskeli Budapestin yliopistossa ensin filosofisessa, sitten juridisessa tiedekunnassa ja suoritti asianajajatutkinnon 1824. Jo sitä ennen oli Vörösmarty kuitenkin kirjoittanut sekä lyyrisiä runoja että romanttisen Zalán futása ('Zalánin pako') -nimisen kymmenrunoisen eepoksen, jossa hän heksametrisäkein asettaa isänmaansa ihailtavaksi esikuvaksi Árpádin sankariajan loiston ja toiminnan. Tämä hänen parhaimpiinsa kuuluva runo ilmestyi 1825. Hänestä tuli kuuluisa runoilija hyvin nopeasti, ja hän luopui ajatuksesta ryhtyä asianajajaksi ja keskittyi sen sijaan kirjalliseen toimintaan. Hän ystävystyi Károly Kisfaludyn, Kiadta Bajzan ja Ferenc Toldyn kanssa. Vörösmarty julkaisi useita muitakin eeppisiä runoja. Huomattavimmat niistä ovat Cserhalom (1826) ja Két szomszédvár ('Kaksi naapurilinnaa', 1832), joista jälkimmäinen on synkän romanttinen runo, jota on pidetty Vörösmartyn parhaana eepoksena.[2]
Vaikka Vörösmarty oli mieltynyt varsinkin draamatuotantoon, hänen saavutuksensa alalla eivät ole verrattavissa hänen eeppiseen ja lyyriseen tuotantoonsa. Hän kirjoitti sekä murhe- että huvinäytelmiä, jotka olivat kauniita sisällöltään mutta ennen kaikkea muodoltaan. Niiden draamallinen teho on kuitenkin vähäinen, poikkeuksena satunäytelmä Csongor és Tünde (1831), joka on ollut unkarilaisen draamakirjallisuuden parhaimmistoa etenkin runollisen mielikuvituksensa ja runokielensä puolesta. Vaikka aikalaiset ihailivat Vörösmartya etupäässä hänen eeppisen tuotantonsa vuoksi, hänen maineensa on säilynyt myöhempään aikaan lähinnä lyyrisenä runoilijana. Hänen tuotantonsa kattaa kaikki lyyrillisen runouden alat. Myös eepokset ja näytelmät sisältävät kauniita lyyrisiä yksityiskohtia, ja pohjimmiltaan Vörösmarty olikin lyyrikko. Erityistä huomiota ovat saaneet hänen epigramminsa, rakkauslaulunsa ja isänmaalliset runonsa, joista tunnetuin on kansallishymniksi kohonnut Szózat ("Järkähtämättä palvellos, magyari, maatasi", 1836, useita suomennoksia). Kaunis on myös runoilijan viimeinen runo A vén cigány (Vanha mustalainen, 1855, useita suomennoksia). Vörösmartyn pienempiä runokertomuksia on Szép Ilonka ('Kaunis Ilona').[2]
Vörösmarty on modernin unkarinkielisen kirjallisuuden perustajia ja erityisesti unkarinkielisen runokielen uudistaja. Hänen kootut teoksensa julkaisi Pál Gyulai 1864 (täydellinen laitos 1884).[2]
Suomennettuja runoja
- Unkarin lyyra, toim. ja suom. Toivo Lyy, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1970. Teos sisältää seuraavat Vörösmartyn runot:[3]
- Alkusana
- Alkusanat eepokseen Zalánin pako
- Epigrammeja: Kuin esitaatoton ois sukus
- Epigrammeja: Niin kuin muokkaa maan maamies
- Epigrammeja: Viitenä verbinä
- Gutenbergin albumiin
- Haaveilijalle (Lauralle)
- Herätyshuuto
- Vanha mustalainen (A vén cigány)
- Muita suomennoksia
- Szózat, useita suomennoksia eri nimillä
- Herätys, suom. Uno von Schrowe, teoksissa Uno von Schrowe: Runoja (WSOY, 1913) ja Unkarin albumi 1, toim. Antti Jalava, Helsinki: Weilin & Göös, 1881
- Julistus, suom. Valter Juva, teoksessa: Sata runoa 2. p. WSOY 1926
- Julistus, suom. Arvid Genetz, teoksessa: Arvi Jännes: Muistoja ja toiveita ystäville jouluksi. Helsinki: Weilin & Göös, 1889 Runo Julistus, Valvoja 188101.05.1881 no 9-10 suom. Arvid Genetz
- Kehoitus, suom. E. A. Ingman. Julkaisussa: Litteraturbladi 1857 s. 62[4]
- A vén cigány, useita suomennoksia
- Vanha mustalainen, suom. Aale Tynni, teoksessa Hannu Tarmio, Janne Tarmio, Maailman runosydän (Helsinki: WSOY, 1998 ISBN 951-0-22134-1)
- Vanha mustalainen, suom. Otto Manninen, Aale Tynni, teoksessa toim. Aale Tynni, Tuhat laulujen vuotta, (WSOY 1957, 1974 ISBN 951-0-06216-2, 2004 ISBN 951-0-29121-8)
- Vanha mustalainen, suom. Yrjö Jylhä, teoksessa Runon pursi, Porvoo–Helsinki: WSOY, 1934
Lähteet
Aiheesta muualla
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Tieteilijät | |
|---|
| Taiteenala | |
|---|
| Henkilöt | |
|---|
| Muut | |
|---|
