Mies, joka rakasti järjestystä (En man som heter Ove) on vuonna 2015 ensi-iltansa saanut ruotsalainen draamakomediaelokuva, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Hannes Holm. Se perustuu Fredrik Backmanin samannimiseen romaaniin vuodelta 2012 (suom. Atena 2013). Elokuvan pääosaa esittää Rolf Lassgård.
Elokuvassa elämänsä vastoinkäymisistä katkeroitunut vanha mies piinaa rivitaloyhteisöä pikkutarkalla vahtimisella, kunnes hän vähitellen pehmenee ja saa uutta elämäniloa maahanmuuttajanaisen avulla.[1]
Mies, joka rakasti järjestystä sai ensi-iltansa Ruotsissa 25. joulukuuta 2015 ja Suomessa 8. tammikuuta 2016.
Hollywood-versio
Vuonna 2022 sai ensi-iltansa yhdysvaltalainen versio A Man Called Otto, jossa nimiosaa esittää Tom Hanks.[2]
Lähteet
Aiheesta muualla