Micro Four Thirds on japanilaisten kameravalmistajien Olympuksen ja Panasonicin kehittämä peilitön järjestelmäkamerastandardi. Standardissa määritellään objektiivien ja elektronisiin etsimiin perustuvien järjestelmäkameroiden välinen kiinnitys.

Standardin merkittävä etu muihin järjestelmäkameroihin nähden on objektiivien ja usein myös kameroiden merkittävästi pienempi koko, mikä johtuu kennon koosta, joka on jonkin verran pienempi kuin yleensä harrastaja- ja puoliammattilaiskäyttöön tarkoitetuissa järjestelmäkameroissa ja pinta-alaltaan noin neljäsosa ammattilaiskäyttöön tarkoitettujen kameroiden 35 mm:n filmiä vastaavista kennoista.

Kameroiden kenno on kooltaan sama kuin aikaisemmassa Four Thirds -standardissa. Four Thirds -standardista poiketen Micro Four Thirds -kameroissa ei ole etsintä varten peiliä, ja siksi objektiivin ja kennon välinen etäisyys on em. standardia merkittävästi pienempi, vain 20 mm. Sen ansiosta Micro Four Thirds -kameroille on voitu suunnitella huomattavasti pienempiä laajakulma- ja normaaliobjektiiveja.

Peilin puuttumisen vuoksi Micro Four Thirds -kameroissa ei ole juurikaan käytetty erilliseen tarkennuskennoon perustuvaa vaihetarkennusta, vaan kennon vierekkäisten kuvapisteiden valoisuuseroihin (kontrastiin) perustuvaa kontrastitarkennusta (kuten kaikissa videokameroissa). Kontrastitarkennus on vaihetarkennusta tarkempi, mutta koska valoisuuseroista ei päätellä tarvittavan tarkennuksen suuntaa (kauemmas vai lähemmäs), joutuu kamera etsimään tarkennusta objektiivin tarkennuslinssien edestakaisilla siirroilla. Vaihetarkennuksessa linssin siirron suunta ja etäisyys voidaan päätellä suoraan tarkennuskennolta saatavasta informaatiosta. Vaihetarkennuksen haitta on vähäisempi tarkkuus ja tarve objektiivien kalibrointiin.

Four Thirds -objektiiveja voidaan käyttää Micro Four Thirds -kameroissa yksinkertaisen ja edullisen sovittimen avulla, mutta päinvastainen ei ole mahdollista.

Four Thirds ja Micro Four Thirds -kameroiden kenno on kooltaan 18 mm × 13,5 mm (diagonaali 22,5 mm), josta käytössä on 17,3 mm × 13,0 mm (diagonaali 21,6 mm).^[1] Kuvasuhde on siten 4:3, toisin kuin useimmissa muissa järjestelmäkameroissa, jotka käyttävät 3:2 kuvasuhdetta. Kennon pinta-ala on noin 30–40 % pienempi kuin APS-C -kameroissa, mutta huomattavasti suurempi kuin pienissä taskukokoisissa kameroissa.

Vuonna 2009 markkinoille tullut Micro Four Thirds -kamera Panasonic Lumix DMC-GH1 ja sen seuraaja GH2 mahdollistavat samalla diagonaalilla myös 16:9 ja 3:2 kuvasuhteet suuremman kennon avulla.

Suurin osa Micro Four Thirds -kameroista käyttää automaattitarkennukseen kontrastitarkennusta, joka vaihetarkennuksesta poiketen voidaan suorittaa pelkästään tavanomaiselta kennolta saatavan informaation perusteella. Micro Four Thirds -kameroista vain vuonna 2013 julkaistu Olympus OM-D E-M1 tukee kontrastitarkennuksen lisäksi myös vaihetarkennusta. Tämä on edellyttänyt erityisten vaihetarkennuselementtien upottamista kennoon.

Vuonna 2014 Panasonic julkisti Depth From Defocus -menetelmän (DFD), jolla kontrastitarkennusta varten pystytään päättelemään tarkennuksen suunta myös tavanomaisen kennon tuottamasta kuvainformaatiosta. Helmikuussa 2014 julkaistu Panasonic GH4 oli ensimmäinen DFD-menetelmää tukeva Panasonicin kamera, ja toukokuussa 2015 julkaistun G7:n myötä teknologia on siirtynyt myös halvempiin malleihin. Menetelmä perustuu kuvan epätarkkuuden analysointiin, ja edellyttää tietoja käytössä olevan objektiivin optisista ominaisuuksista. Siksi DFD-tarkennus toimii vain Panasonicin objektiiveilla, joiden optinen informaatio on tallennettu joko kameran tai Panasonic-objektiivien muistiin. Kuten vaihetarkennus, myös DFD vähentää merkittävästi tarvetta tarkennuksen edestakaisiin siirtoihin, ja siten johtaa huomattavasti nopeampaan automaattitarkennukseen.

Micro Four Thirds -standardi määrittelee bajonettityyppisen kiinnityksen objektiiveille. Etäisyys objektiivista kennoon on noin 20 mm, joka on noin puolet Four Thirds -standardista. Tämä on mahdollista, koska Micro Four Thirds -kameroissa ei ole optisen etsimen edellyttämää peiliä. Optisen etsimen sijaan kameroissa on joko ainoastaan nestekidenäyttö tai nestekidenäytön lisäksi elektroninen etsin. Elektronisen etsimen etuihin lukeutuu se, että videota tallennettaessa kuvaa voi etsimestä seurata reaaliajassa, toisin kuin peiliin perustuvissa etsimissä, ja etsimen kuva on kirkas huonossa valaistuksessa ja hitailla objektiiveilla. Objektiivin ja kennon välisen lyhyen etäisyyden vuoksi useat Micro Four Thirds -objektiivit ovat huomattavasti vastaavia Four Thirds -objektiiveja pienempiä. Näin on etenkin laajakulmaisten objektiivien kohdalla, esimerkiksi 7–14 mm zoomin.

Standardin mukaisia kameroita ovat valmistaneet Olympus ja Panasonic sekä kesäkuusta 2014 lähtien Kodak. Ensimmäinen Micro Four Thirds -kamera oli Panasonicin G1, jonka myynti Japanissa alkoi lokakuussa 2008.^[2] Huhtikuussa 2009 Panasonic julkisti teräväpiirtovideota tukevan GH1-kameran.^[3]

Olympuksen Pen-mallit muistuttavat ulkonäöltään mittaetsinkameraa, kun taas OM-D-sarjan kamerat muistuttavat Olympuksen 1970-luvun OM-järjestelmäkameroita. Edellisissä ei ole kiinteää etsintä. Panasonicin kameroista GF-sarjan kamerat ovat pieniä, ja etsin on lisävaruste kuten Olympuksen uudemmissa kameroissa (GF3:een ei ole etsintä saatavilla ollenkaan.) G-malleissa on korkealaatuinen elektroninen etsin vakiona, ja ne ovat ulkonäöltään lähimpänä perinteisiä järjestelmäkameroita. GH-mallit poikkeavat G-malleista paremman kennon ja erinomaisten video-ominaisuuksien suhteen. Helmikuussa 2014 julkistettu GH4-kamera tuottaa Ultra HD-videota. Panasonicin GX-sarjan GX7 on jatkoa GF1- ja GX1-kameroille, laajennettuna sisäänrakennetulla etsimellä. GM1 ja GM5 ovat kooltaan erittäin pieniä, ja erityisesti niille suunnitellut objektiivit, esim. 12–32 mm, ovat poikkeuksellisen pieniä.

Vuonna 2009 Micro Four Thirds -kameroilla oli 11,9 prosentin markkinaosuus järjestelmäkameroissa Japanissa ^[7]. 2010 osuus nousi 15 prosenttiin ^[8]. 2011 osuus nousi edelleen yli 18,9 prosenttiin, mikä on jo hyvin lähellä perinteisten järjestelmäkameravalmistajien Nikonin (22,5 %) ja Canonin (27 %) osuuksia.^[9]. Muualla maailmassa peilittömien järjestelmäkameroiden osuus on ollut yleensä Japania pienempi.

Vuonna 2010 Panasonic julkisti ensimmäisen Micro Four Thirds -standardikiinnitystä käyttävän videokameran Panasonic AG-AF100 (joulukuu 2010).

Standardin mukaisia objektiiveja on yli 70. Koska Micro Four Thirds -kameroissa kennon halkaisija on noin puolet 35 mm:n filmin (kinofilmi) halkaisijasta, vastaavuus kameroihin, joiden kenno on kinofilmikokoinen, saadaan kertomalla objektiivien polttoväli kahdella. Esim. 14-42 mm:n zoomobjektiivi vastaa 28–84 mm:n objektiivia kinofilmikamerassa, ja 45–175 mm:n zoom vastaa 90–350 mm:n zoomobjektiivia. Kennon pienemmän koon vuoksi samaten makro-objektiiviien suurennoskertoimet kerrotaan kahdella, jotta saadaan vastaavuus kinofilmikokoisten kennojen objektiivien suurennoskertoimien kanssa.

Kennon pienemmän koon sekä kennon ja kiinnityksen välisen puolta pienemmän etäisyyden vuoksi Micro Four Thirds -objektiivit ovat huomattavasti 35 mm:n kennoa käyttävien kameroiden objektiiveja pienempiä. Teoreettisesti 35 mm:n kameroiden objektiiveista saa Micro Four Thirds -objektiivin skaalamalla objektiivin kaikki osat jokaisessa kolmessa ulottuvuudessa puoleen, mikä johtaisi objektiiveihin, jotka ovat tilavuudeltaan ja painoltaan vain 1/8 kinofilmikokoista 35 mm:n kennoa käyttävien kameroiden objektiiveista. Lisäksi esimerkiksi Olympus 9–18 mm ja 14-42 mm sekä Panasonic X 14-42 mm-objektiivit ovat kuljetusasennossa noin puolet lyhyempiä, mikä parantaa objektiivien kannettavuutta edelleen.

Osa objektiiveista soveltuu portaattoman aukon vuoksi erityisen hyvin videokuvaukseen.

Runkosuojaobjektiivit ovat poikkeuksellisen ohuita ja yksinkertaisia objektiiveja, joita voi käyttää runkosuojan korvikkeena. Objektiiveissa on kiinteä f/8 aukko, tarkennus yksinkertaisella vivulla, ja paino vain muutamia kymmeniä grammoja.

Sovittimen avulla voidaan käyttää kaikkia Four Thirds -objektiiveja, mutta automaattitarkennus ei toimi kaikilla objektiivi-kamera-yhdistelmillä, etenkään suurimmilla teleobjektiiveilla. Syynä on se, että Four Thirds -objektiiveja ei ollut suunniteltu kontrastiin perustuvaa automaattitarkennusta varten. Micro Four Thirds -kameroista vain Olympus OM-D E-M1:ssä on vaihetarkennusta tukeva kenno, joten Four Thirds -objektiivit toimivat tässä kamerassa täysin.

Melkein kaikille muille laajalti käytetyille perinteisille objektiivikiinnityksille on saatavissa sovittimet, mutta objektiivit toimivat täysin manuaalisina sekä tarkennuksen että aukon osalta: Canon, Carl Zeiss ZK, Carl Zeiss ZM, Carl Zeiss ZF, Contax/Yashica, Leica M, Leica R, M42, Minolta MD/MC, Nikon, Olympus OM, Pentax K, Sony/Minolta AF, T2, Voigtlander Ai-S, Voigtlander PK-A/R,KA, Voigtlander VM.

Koska Micro Four Thirds -kameroiden kennokoko on yleensä alkuperäistä kameratyyppiä pienempi, sovittimen kanssa käytettyjen objektiivien kuvakulma on vastaavasti kapeampi. Tämä on yleensä haitta laajakulmaobjektiivien mutta etu teleobjektiivien kohdalla. Saatavilla on myös optiikkaa sisältäviä sovittimia, jotka kohdistavat objektiivin tuottaman kuvan pienemmälle alueelle, jolloin objektiivin valovoima kasvaa ja kuvakulma laajenee.

• The Micro Four Thirds Standard viralliset sivut.