Michael Matthews
Michael Matthews (s. 26. syyskuuta 1990 Canberra) on australialainen maantiepyöräilijä, ajajatyypiltään kirimies.[1]
Matthwes voitti maantieajon alle 23-vuotiaiden maailmanmestaruuden Melbournessa 2010, ja aloitti ammattilaisuransa Rabobank-tallissa seuraavana vuonna. Ensimmäisen World Tour -tason voittonsa hän saavutti Tour Down Under -ajon kolmannella etapilla 2011.[1]
Matthews siirtyi Orica-GreenEDGE-joukkueeseen 2013. Saman vuoden Espanjan ympäriajossa hän voitti kaksi etappia.[1] Italian ympäriajossa 2014 hän voitti kuudennen etapin ja johti kokonaiskilpailua etappien 2–7 jälkeen[2]. Italian ympäriajossa 2015 hän voitti kolmannen etapin ja johti kokonaiskilpailua etappien 2–3 jälkeen[3]. Saman vuoden MM-kilpailuissa hän sai maantieajossa hopeaa kolme sekuntia Peter Saganille hävinneenä[4]. Ranskan ympäriajossa 2016 hän voitti kymmenennen etapin[3].
Matthews siirtyi Team Sunweb -joukkueeseen 2017. Hän voitti saman vuoden Ranskan ympäriajossa 14. ja 16. etapin sekä pistekilpailun. Bergenin MM-kilpailuissa 2017 hän saavutti kultaa joukkueaika-ajossa ja pronssia maantieajossa. Hän voitti UCI World Tour -kilpailu Grand Prix Cycliste de Québecin 2018 ja 2019, Grand Prix Cycliste de Montréalin 2018 sekä Bretagne Classic Ouest-Francen 2020.[1][3]
Matthews on edustanut Team BikeExchange / Team Jayco-AlUlaa kaudesta 2021 lähtien. Hän saavutti maantieajon MM-pronssia 2022. Hän voitti kolmannen etapin Italian ympäriajossa 2023. Hän voitti Grand Prix Cycliste de Québecin kolmannen kerran vuonna 2024. Hän voitti samana vuonna sekaviestin maailmanmestaruuden.[1][3]
Saavutuksia
Lähteet: Cycling Archives[1], Pro Cycling Stats[3]
- 2009
- Oseanian mestaruuskilpailut (helmikuulla), hopeaa alle 23-v. aika-ajossa
- Oseanian mestaruuskilpailut (marraskuulla), kultaa miesten ja alle 23-v. maantieajossa sekä alle 23-v. aika-ajossa
- 2010
- Tour of Wellington, 4. etapin voitto
- Tour de Langkawi, 1. ja 3. etapin voitto
- Flanderin ympäriajo, alle 23-v. sarjassa toinen
- Japanin ympäriajo, 1. etapin (aika-ajo) voitto
- Ringerike GP, 2. ja 3. etapin voitto
- MM-kilpailut, kultaa alle 23-v. maantieajossa
- 2011
- Tour Down Under, 3. etapin voitto
- Vuelta Ciclista a Murcia, 1. etapin voitto
- Rund um Köln, voitto
- Eschborn-Frankfurt City Loop, kolmas
- 2012
- Clásica de Almería, voitto
- Tour of Utah, sprinttikilpailun[5] ja 3. etapin voitto
- 2013
- Tour of Utah, sprinttikilpailun[6] sekä 2. ja 4. etapin voitto
- Espanjan ympäriajo, 5. ja 21. etapin voitto, 4. etapilla kolmas
- 2014
- Vuelta Ciclista a la Rioja, voitto
- Baskimaan ympäriajo, 3. etapin voitto
- Brabantse Pijl, toinen
- Italian ympäriajo, 6. etapin voitto, 10. etapilla kolmas
- Slovenian ympäriajo, pistekilpailun[7] ja 1. etapin (aika-ajo) voitto
- Espanjan ympäriajo, 3. etapin voitto, 8. ja 17. etapilla toinen, 4. etapilla kolmas
- MM-kilpailut, maantieajossa 14:s
- 2015
- Pariisi–Nizza, pistekilpailun ja 3. etapin voitto
- Milano – San Remo, kolmas
- Baskimaan ympäriajo, 1. etapin voitto
- Brabantse Pijl, toinen
- Amstel Gold Race, kolmas
- Italian ympäriajo, 3. etapin voitto
- Sveitsin ympäriajo, 3. etapin voitto
- Tour of Alberta, 2. etapin voitto
- Grand Prix Cycliste de Québec, toinen
- MM-kilpailut, maantieajossa hopeaa
- 2016
- Pariisi–Nizza, pistekilpailun sekä prologin ja 2. etapin voitto
- Vuelta Ciclista a la Rioja, voitto
- Amstel Gold Race, viides
- Ranskan ympäriajo, 10. etapin voitto
- GP Ouest-France, neljäs
- Grand Prix Cycliste de Québec, viides
- Grand Prix Cycliste de Montréal, neljäs
- MM-kilpailut, joukkueaika-ajossa pronssia, maantieajossa neljäs
- 2017
- Baskimaan ympäriajo, 1. etapin voitto
- Liège–Bastogne–Liège, neljäs
- Sveitsin ympäriajo, 3. etapin voitto
- Ranskan ympäriajo, pistekilpailun sekä 14. ja 16. etapin voitto, 3. etapilla toinen, 7. etapilla kolmas
- Prudential RideLondon-Surrey Classic, kolmas
- Bretagne Classic Ouest-France, viides
- Grand Prix Cycliste de Québec, kolmas
- MM-kilpailut 2017, joukkueaika-ajossa kultaa, maantieajossa pronssia
- 2018
- Milano – San Remo, seitsemäs
- La Flèche Wallonne, viides
- Tour de Romandie, prologin voitto
- Rund um den Finanzplatz Eschborn–Frankfurt, toinen
- BinckBank Tour, kokonaiskilpailussa toinen, 7. etapin voitto
- Bretagne Classic Ouest-France, neljäs
- Grand Prix Cycliste de Québec, voitto
- Grand Prix Cycliste de Montréal, voitto
- MM-kilpailut, joukkueaika-ajossa hopeaa
- 2019
- Katalonian ympäriajo, pistekilpailun sekä 2. ja 6. etapin voitto
- Flanderin ympäriajo, kuudes
- Ranskan ympäriajo, 3. etapilla toinen
- Grand Prix Cycliste de Québec, voitto
- 2020
- Milano – San Remo, kolmas
- Bretagne Classic Ouest-France, voitto
- MM-kilpailut, maantieajossa seitsemäs
- Italian ympäriajo, 6. etapilla toinen, 7. etapilla kolmas
- 2021
- Milano – San Remo, kuudes
- Gent–Wevelgem, viides
- Amstel Gold Race, neljäs
- Ranskan ympäriajo, pistekilpailussa toinen, 1. etapilla toinen, 16. etapilla kolmas
- Espanjan ympäriajo, 2. ja 12. etapilla kolmas
- 2022
- Milano – San Remo, neljäs
- Katalonian ympäriajo, 1. etapin voitto
- Sveitsin ympäriajo, pistekilpailun voitto
- Ranskan ympäriajo, 14. etapin voitto, 6. ja 8. etapilla toinen
- Grand Prix Cycliste de Québec, toinen
- MM-kilpailut, maantieajossa ja sekaviestissä pronssia
- 2023
- Tour Down Under, pistekilpailun voitto
- Cadel Evans Great Ocean Road Race, neljäs
- Italian ympäriajo, pistekilpailussa kolmas, 3. etapin voitto, 17. etapilla kolmas
- Grand Prix Cycliste de Québec, kolmas
- 2024
- Ruta de la Cerámica - Gran Premio Castellón, voitto
- Milano – San Remo, toinen
- Olympialaiset, maantieajossa 15:s
- Grand Prix Cycliste de Québec, voitto
- MM-kilpailut, sekaviestissä kultaa
Lähteet
|
|