Metro-tytöt oli vuosina 1947–1948 perustettu lauluyhtye, jonka alkuperäiset jäsenet olivat kiteeläiset sisarukset Anna-Liisa (myöh. Heinonen) ja Hertta Väkeväinen (myöh. Louhivuori) sekä heidän serkkunsa Annikki Väkeväinen (myöh. Kuisman). Annikin tilalle tuli kuitenkin pian Muolaasta Karjalankannakselta kotoisin ollut Tamara Hramova (myöh. Dernjatin).
Aluksi kansanlauluja esittäneiden Metro-tyttöjen ura lähti nousuun pianisti ja kapellimestari Harry Bergströmin kuultua heitä Helsingin messuhallissa pidetyssä konsertissa vuonna 1948. Bergström antoi myös nimen aluksi nimettömänä esiintyneelle triolle ja sävelsi yhtyeen ensimmäisen menestysiskelmän "Ethän minua unhoita". [1] Harry Bergströmin siirryttyä johtamaan vuonna 1950 perustettua Kipparikvartettia Metro-tytöt puolestaan siirtyivät Fazerille, jossa Toivo Kärki ja Reino Helismaa – joiden yhteistyö oli juuri alkanut – ryhtyivät kirjoittamaan yhtyeelle uutta ohjelmistoa kuten tangot tai beguinet "Odotin pitkän illan", "Hiljainen kylätie", "Muista minua" (1953), "Sininen hetki" (1956), valssi "Äidin syntymäpäivä" (1954) ja foxtrot "Muistojen maa" (1956) [2] . Kärkeä miellytti Metro-tyttöjen perinteinen ja koreilematon laulutapa ja erityisesti venäläiset sukujuuret omanneen Tamara Hramovan slaavilaistyylinen äänenkäyttö.[3]
Yhtyeen muita tunnettuja levytyksiä ovat muun muassa trad-kappaleet "Taikayö", "Äiti, sytytä lamppu" ja "Leskiäidin tyttäret" sekä käännösiskelmät "Vanha riimu" ja "Jussista saan miehen armaan". Metro-tytöt levyttivät lisäksi myös Olavi Virran, Henry Theelin, Sulo Salan, Matti Louhivuoren, Eero Väreen ja Juha Eirron kanssa. Heidän säestäjänään toimi ensin Harry Bergströmin yhtye, sitten Toivo Kärjen ja Jorma Juseliuksen yhtyeet. Hertta Väkeväinen avioitui erään kiertueen aikana laulaja ja muusikko Matti Louhivuoren kanssa; Louhivuori toimi basistina Juseliuksen yhtyeessä.[4][5] Anna-Liisa Väkeväinen puolestaan avioitui manageri Leo Heinosen kanssa, joka järjesti kaikki Metro-tyttöjen kiertueet 1950-luvun puolivälistä lähtien. Tamara Hramova osallistui yhtyeen levytyksiin loppuun saakka, mutta viimeisillä kiertueilla hän ei ollut perhesyiden vuoksi enää mukana; hänen tilalleen kolmanneksi jäseneksi tuli Helvi Nurmi, joka avioitui myöhemmin harmonikkataiteilija Kalevi Nyqvistin kanssa.[6]
Vaikka Metro-tyttöjen ohjelmiston runkona olivat mollivoittoiset suomalaiset iskelmät, joista kuultaa suru vanhan maatalousvaltaisen elämänmenon vähittäisestä katoamisesta ("Hiljainen kylätie" ja "Muistojen maa"), heidän ainoa myyntitilastojen kärkeen yltänyt levynsä oli alun perin amerikkalainen "Surujen kitara" (Johnny Guitar) vuodelta 1955. Metro-tytöt levyttivät kaikkiaan parisataa kappaletta. [7]
Metro-tytöt lopettivat esiintymisensä vuonna 1959. Heidän viimeinen levytyksensä oli "Pyynikki-valssi" vuodelta 1960. Kukaan yhtyeen jäsenistä ei enää koskaan myöhemmin palannut esiintymislavoille. [8]
Jäsenet
- hänen tilalleen tuli
Diskografia
Kokoelmat
- Metro-tytöt, Finnlevy (1968)
- Metro-tytöt 2, Finnlevy (1968)
- Sininen hetki Metro-tyttöjen seurassa, Finnlevy (1970)
- Unohtumattomat, Finnlevy (1979)
- Sävelkansio − Metro-tytöt, Finnlevy (1982)
- Metro-tytöt – Unohtumattomat 1, Finnlevy (1992)
- Metro-tytöt – Unohtumattomat 2, Finnlevy (1993)
- 20 suosikkia − Hiljainen kylätie, Warner (1999)
Lähteet
- ↑ Pekka Gronow, Jukka Lindfors ja Jake Nyman: Suomi soi 1: Tanssilavoilta tangomarkkinoille, s. 186. Helsinki: Tammi, 2004.
- ↑ Kärki, Kalervo: Sydämeni sävel - Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 331-. Tampere: Mediapinta, 2015.
- ↑ Lasse Erola: Olavi Virta ja hänen maailmansa, s. 111. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2005.
- ↑ Gronow, Lindfors & Nyman, s. 186.
- ↑ Erola, s. 112.
- ↑ Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo: Iskelmän kultainen kirja, s. 243. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-08913-7.
- ↑ Erola, s. 112.
- ↑ Gronow, Lindfors & Nyman, s. 187.
Aiheesta muualla
