Messinan maanjäristys28. joulukuuta1908 tuhosi Messinan kaupungin lähes kokonaan. Järistys on ollut Euroopan historian suurin maanjäristys. Sen voimakkuus oli Mw 7,1.[1] Järistystä seurasi tsunami, jossa kuoli tuhansia. Järistyksessä kuolleiden kokonaismäärä on eri arvioiden mukaan 75 000–200 000 ihmistä.
Messinan väkiluku oli tuolloin 150 000. Kaupunki oli tuhoutunut monta kertaa aiemminkin, joten sen rakennuskanta oli melko nuorta. Maanjäristyksen jälkeen se rakennettiin melkein kokonaan uudelleen. Asukkaat siirtyivät rakennusvaiheen ajaksi eri puolille Italiaa, osa lähti pysyvästi Yhdysvaltoihin.
Italia sijaitsee mannerlaattojen välisessä saumakohdassa. Laattojen merenalaiset liikkeet aiheuttivat törmäyksen, joka tuntui maanjäristyksenä Messinassa.[2]
Aiheesta lisää
Hannu Hallamaa: Euroopan tuhoisin maanjäristys runteli Italian Messinaa. Helsingin Sanomat 31.12.2008 s. C7