Melodifestivalen 1961 (tuolloin tunnettu nimellä Eurovisionsschlagern - Svensk final) oli Ruotsissa järjestetty laulukilpailu, jossa valittiin Ruotsin edustaja vuoden 1961 Eurovision laulukilpailuun. Kilpailu pidettiin avoimena sävellyskilpailuna, johon lähetettiin noin 550 kappaletta. Niistä viisi valittiin finaaliin, joka pidettiin 6. helmikuuta CirkuksessaTukholmassa. Finaalissa jokainen kappale esitettiin kahdesti eri artistien esittämänä, ensin suuren ja sitten pienen orkesterin säestämänä. Voittajan valitsivat neljä ympäri Ruotsia kokoontunutta alueraatia, joista kussakin oli kolme jäsentä. Kukin raatien jäsen antoi jokaiselle kappaleelle arvosanan välillä 1-10. Kilpailun voitti kappale April, april, jonka karsinnassa esittivät Siw Malmkvist ja Gunnar Wiklund. Kansainväliseen Eurovision laulukilpailuun kappaleen esittäjäksi kuitenkin valittiin Lill-Babs.