Mellano on Lapinlahdella toimiva kiintokalusteiden ja MDF-ovien valmistaja.[2] Se oli aiemmin osa pyhäntäläistä PRT-Forest-konsernia, mutta vuodesta 2019 lähtien sen omistajat ovat olleet yhtiön toimitusjohtaja Janne Lehtonen ja avainasiakaspäällikkö Marika Pehkonen[3].
Mellano on valmistanut ovia ja kalusteita alihankintana muun muassa Aina-keittiöille, Puustelli Groupille, Novartille, Isku-keittiöille ja Domus-yhtiöille.[4]
Mellano Oy on perustettu vuonna 1992, ja sen toimitusjohtaja on Janne Tapio Lehtonen. Vuoteen 2015 saakka Mellanolla oli toimintaa myös Pieksämäellä[5]. Vuonna 2017 Mellano Oy:n liikevaihto oli 11,9 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 84.[1]
Tuotteet
Mellano Oy:n tuotteisiin kuuluvat keittiö-, kylpyhuone- ja vaatekaappien ovet, kalusterungot, työtasot ja välitilat, helat ja vetimet, altaat, hanat, liesituulettimet ja muut kiintokalusteisiin liittyvät tarvikkeet[6]. Materiaaleina tuotteissaan Mellano käyttää laminaattia, massiivipuuta, alumiinia, graniittia, kvartsia sekä lasia.
Lähteet
Viitteet