Henkilöt kertovat itse elämistään, kuten alkuperäisteoksessa. Mukana on sekä monologia että dialogia. Alkuperäisromaanin 43 henkilöstä on valittu mukaan 23.[2]
Meidän herramme muurahaisia -teoksessa ei ole varsinaisia pääosia; muutama näyttelijöistä tekee kaksi osasuoritusta. Kokoavana juonena on pikkukaupungin ihmisten kohtaloiden punoutuminen toisiinsa.
”Kuvauksen synkeyden ja irvokkuudenkin takaa heijastuu kirjailijan laaja, lämmin elämänymmärtämys, jota ei silti pidä käsittää kaikkien ilmiöiden pehmoiseksi hyväksymiseksi”, kertoja taustoittaa ensimmäisen jakson alussa.[2]
Julkaisut
VLMedia ja Yleisradio julkaisivat Meidän herramme muurahaisia -televisiosarjan DVD:nä vuonna 2017.[1]