Mežgorje
Mežgorje (ven. Межгорье) on suljettu kaupunki Baškortostanin tasavallassa Uralvuoriston eteläosassa Venäjällä. [1] Asukkaita kaupungissa oli väestönlaskennan mukaan 17 352 (2010).[2] Kaupunki sijaitsee noin 140 km tasavallan pääkaupungista Ufasta kaakkoon ja 40 km Beloretskin länsipuolella. Se on jakautunut kahteen osaan ja sijaitsee Etelä-Uralin luonnonpuiston alueella lähellä Jamantau-vuorta. Kaupunkia ei löydä omalla nimellään aina uusiltakaan maantiekartoilta. Kartoille on sen sijaan merkitty kaupungin kaksi toisistaan maanteitse noin 28 kilometrin etäisyydellä sijaitsevaa kaupunginosaa: eteläisempi Tatly (ven. Татлы, ) ja pohjoisempi Solnetšnyi (Солнечный, ent. Kuzjelga / Кузъелга; koordinaatit kaupungin tietolaatikossa).[1] Esimerkiksi kaupunginjohdon toimitilat ja kulttuuritalo sijaitsevat näistä jälkimmäisessä. Paikkakunta perustettiin 1979. Neuvostoliiton aikana se tunnettiin alkuun peitenimillä Ufa-105 ja Belorezk-16. Kaupungin (Solnetšyi) arveltiin liittyvän vuoren sisään rakennettuihin jättimäisiin puolustusjärjestelmiin. Mežgorje-nimen ja kaupungin statuksen se sai 1995.lähde? Lähteet
Aiheesta muualla
Baškortostanin tasavallan kaupungit Pääkaupunki: Ufa Baškortostanin piirit ja kaupunkipiirit Abzelilovo • Agidel • Alšejevsk • Arhangel • Askino • Aurgazy • Baimak • Bakaly • Baltatševo • Belebei • Belokatai • Beloretsk • Birsk • Bižbuljak • Blagovar • Blagoveštšensk • Burajevo • Burzjansk • Buzdjak • Davlekanovo • Djurtjul • Duvan • Fjodorovka • Gafur • Haibullino • Iglino • Iliševo • Išimbai • Janaul • Kaltasy • Karaidel • Karmaskaly • Kig • Krasnokamsk • Kugartš • Kujurgasy • Kumertau • Kušnarenkovo • Jermekejevo • Meleuz • Metšetlino • Mežgorje • Mijak • Miškino • Neftekamsk • Nurimanov • Oktjabrski • Salavat • Salavat • Šaran • Sibai • Sterlibaševo • Sterlitamak • Sterlitamak • Tatyšly • Tšekmaruš • Tšišmy • Tuimazy • Ufa • Ufa • Utšaly • Zialiar • Ziantšur Data fi/Me%C5%BEgorje Tidak ditemukan |