Maybritt Wilkens, joka oli hänen alkuperäinen nimensä, sai sopimustarjouksen vuonna 1951 italialaisten elokuvatuottajien Carlo Pontin ja Mario Soldatin etsiessä Ruotsista nuorta vaaleaa näyttelijää elokuvaan Jolanda, la figlia del Corsaro Nero. May Britt oli tällöin työntekijänä valokuvaamossa, joka teki koekuvauksia. Hän muutti Roomaan, jossa hänen ensiroolinsa oli Jolanda-filmissä (1952). Seuraavina vuosina hän esiintyi useissa Cinecittà-elokuvissa.
May Britt tapasi vuonna 1959 Sammy Davis Jr:n. He avioituivat joulukuussa 1960. Avioliitto aiheutti ristitiitoja. Huhun mukaan John F. Kennedy ja Robert F. Kennedy kehottivat Frank Sinatraa puhumaan Davisille, että häät lykättäisiin vuoden 1960 presidentinvaalien jälkeiseen aikaan. Tähän aikaan rotujen välinen avioliitto oli kielletty 31:ssä Yhdysvaltojen osavaltiossa. May Britt myös kääntyi juutalaisuuteen avioliittonsa yhteydessä.[2][3] Avioliiton takia hän jätti filmiroolit. Avioliitto päättyi eroon 1968, kun Davis tunnusti suhteen tanssija Lola Falanan kanssa. Eron jälkeen May Britt esiintyi satunnaisesti televisiossa vuoteen 1988. Hänestä on tehty roolihahmo tv-elokuvaan Rat Pack.