Maximum Risk on vuonna 1996 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen toimintaelokuva. Elokuvan on ohjannut Ringo Lam ja käsikirjoittanut Larry Ferguson. Pääosissa näyttelivät Jean-Claude Van Damme ja Natasha Henstridge. Taistelukohtausten koreografiasta vastasi Charlie Picerni.
Juoni
Alain Moreau on ranskalainen poliisi, joka löytää itseään muistuttavan ruumiin. Pian hän saa kuulla ruumiin olleen hänen kaksoisveljensä Mikhail Suverov, josta äiti luopui rahaongelmien vuoksi veljesten ollessa vielä vauvoja. Moreau lähtee Ranskasta New Yorkiin selvittämään veljensä murhaa ja saa lopulta tietää, että veli oli tekemisissä Venäjän mafian kanssa. Hän tapaa veljensä tyttöystävän Alex Minettin, jonka kanssa hän yrittää yhdessä saada murhaajat selville.
Rooleissa
Suomessa
Suomessa elokuvan ensi-ilta pidettiin 2. toukokuuta 1997. Sittemmin elokuvaa on esitetty televisiossa neljästi. Jokaisella kerralla Maximum Risk on esitetty Nelosella, ensimmäisen kerran 6. helmikuuta 2002. Neljäs ja viimeisin esityskerta oli 31. tammikuuta 2009.[2]
Lähteet