Hiram Maxim kävi esittelemässä keksintöään Venäjällä vuonna 1887, mutta laihoin tuloksin, kun keisarilliselle laivastolle tilattiin ainoastaan 12 konekivääriä. Vasta vuosia myöhemmin (lähteestä riippuen 1895, 1899 tai 1901) Venäjän keisarillinen armeija tilasi ensimmäiset konekiväärit brittiläiseltä Maxim-Nordenfelt- ja saksalaiselta DWM-asetehtaalta (Deutsche Waffen- und Munitionsfabrik). Aseita käytettiin Venäjän–Japanin sodassa vuosina 1904–1905. Tulan asetehdas aloitti tämän jälkeen Maximien valmistuksen Venäjällä vuonna 1905.
Maxim m/1905 oli yleensä asennettu suuripyöräiselle, useimmiten suurella teräskilvellä varustetulle jalustalle. Osa aseen osista oli pronssisia, suurimpana ja painavimpana piipun jäähdytysvaippa. Suuripyöräinen jalusta osoittautui käytössä hankalaksi, ja itse konekivääri tarpeettoman painavaksi, mikä johti Maxim m/1910 -malliin. Maxim m/1910:ssä miltei kaikki m/1905:n pronssiosat vaihdettiin teräksisiin ja aseen massa keveni yli neljä kilogrammaa. Valmistuksessa siirtyminen vanhasta mallista uuteen tapahtui kuitenkin vähitellen – m/1910:n ratkaisevina tuntomerkkeinä pidetään uusittua lukkomekanismia ja piippuun lisättyä suujarrua. Maxim m/1910 on yleensä varustettu venäläisen eversti Aleksandr A. Sokolovin suunnittelemalla, Vickers-Maximin prototyyppiin perustuvalla pienipyöräisellä jalustalla. Vuonna 1915 käyttöön otettiin myös Sokolov-jalustaa muistuttava, kevyempi Koleshnikov-jalusta, mutta sitä valmistettiin vain pieni erä. Vuodesta 1931 otettiin käyttöön M/31 (Vladimirov) -yleisjalusta, jota voitiin käyttää myös ilmatorjuntajalustana, mutta sitäkin valmistettiin suhteellisen vähän.
Venäjän sisällissodan aikana vuosina 1917–1922 Maxim m/1910 -konekivääreitä asennettiin usein hevoskärryihin. Yhdistelmä tuli tunnetuksi nimellä tatšanka.
Käyttö Suomessa
Suomen sisällissodan seurauksena Suomen perustettavalle armeijalle oli jäänyt yhteensä noin 600 m/1905:tä ja m/1910:tä venäläisiltä joukoilta ja kansanvaltuuskunnalta. Suomen armeijan niille antama nimike oli m/09, myös Sokolov-jalustalle annettiin sama nimike, joten m/1905 tai m/1910 Sokolov-jalustalla oli nimikkeeltään konekivääri M/09-09.
Rengasjalustat vaihtuivat saksalaiselta DWM:lta kopioituun MG 08-konekiväärin kolmijalkajalustoihin, joita valmistettiin vuonna 1921 Ab Crichton-Vulcan Oy:n tehtaalla Turussa ja myöhemmin Suomen Ampumatarviketehtaassa Helsingissä.[1]1920-luvulla hankittiin vielä satoja m/1910:tä lisää. Suurimmat erä olivat Puolasta vuonna 1924 ostetut 405 ja Italiasta vuonna 1926 ostetut 100 konekivääriä.
Vuonna 1931 asesuunnittelija Aimo Lahti modifioi vanhoja Maxim-konekivääreitä muun muassa jalustaa keventämällä ja syöttölohkoa muuttamalla, jolloin konekivääristä tuli nopeampi. Vuonna 1932 Aimo Lahti päivitti Maxim-konekiväärin laukaisujärjestelmää kaksitoimiseksi, lisäsi siihen rekyylinparantajan sekä uudisti kahvat, liipaisinjärjestelmän ja varmistimen. Vuonna 1933 otettiin käyttöön suomalaisten kehittämä kolmijalkajalusta.[2]
