Maunula-talo on vuonna 2016 käyttöön otettu monitoimitalo HelsinginMaunulassa, jossa sijaitsee nuorisotila, kirjasto, työväenopisto, ruokakauppa[1] sekä kulttuuripalvelut.[2]
Joulukuussa 2016 avatun monitoimitalon suunnitteli Arkkitehtitoimisto K2S[3] pääsuunnittelijanaan arkkitehti Mikko Summanen.[4] Helsingin kaupunki pilotoi Maunulassa alueellista osallistamista.[5] Rakennusta suunniteltiin lukuisia kertoja yhdessä sitä ympäröivien vuokratalojen asukkaiden kanssa, esimerkiksi piirtämällä ja Legoilla rakentamalla. Jo ennen suunnittelun alkamista asukkailta oli kyselty toiveita kirjaston, nuorisotalon ja työväenopiston tiloihin.[3] Paikalle toivottiin kaupunginosan omaa kahvilaa[5], puistoa[6] ja nuorisotaloon tyttöjen huonetta, joka mahdollistaisi paikallisten muslimiperheiden tyttöjen vierailut.[3]
Keväällä 2017 rakennuksen yhteyteen toteutettiin puutarha.[3]
Toiminnat
Monitoimitalo tarjoaa tilat usealle Helsingin kaupungin palvelulle. Kolmikerroksisesta rakennuksesta löytyvät kirjaston ohella nuorisotalo, työväenopisto, kulttuuripalvelut (esimerkiksi Metsäpurosali ja kokoontumistiloja) ja nuorisoa työllistävä Månsas Deli -kahvila.[5][7] Rakennuksen pysäköintitilat ja hissit ovat osin yhteisiä siihen liittyvän liikerakennuksen (Metsäpurontie 2, muun muassa S-market) kanssa.
Kulttuuripalvelut
Maunula-talon kulttuuriohjelma toteutetaan yhteistyössä kaupunkilaisten kanssa. Ohjelmaan kuuluu esimerkiksi keikkoja, konsertteja, teatteriesityksiä, näyttelyitä, keskustelutilaisuuksia, tanssi- ja lastentapahtumia.[8]
Maunulan kirjasto
Maunulan kirjasto
Sisäänkäynti Maunulan kirjastoon, joulukuussa 2016 käyttöönotetussa Maunula-talossa.
Vuonna 1994 Maunulan kirjasto muutti Maunulan ala-asteen koulun siipirakennuksesta Maunulan entisen nuorisotalon tiloihin. Osoitteeseen Suursuonlaita 6 muutti myös työväenopisto. Nuorisotilat taas sijaitsivat osoitteessa Maunulantie 19. Kirjastoon muutti myös Suursuon sairaalan kirjastopalvelupiste.[13] Uudet tilat olivat yli kaksi kertaa suuremmat kun kirjaston vanhat tilat.[14]
Kirjasto on toiminut Maunula-talossa sen käyttöönotosta lähtien.[4][10]
Sisänäkymä kirjastosta.
Sisällä kirjahyllyt rajaavat luku- ja työtiloja.
Muut palvelut
Nuorisotalossa on ohjelmaa 9–18-vuotiaille nuorille. Työväenopistossa opetetaan musiikkia, käsitöitä, mediaa, tietotekniikkaa, kieliä, liikuntaa, kirjallisuutta ja teatteria. Talossa toimii myös Månsas Deli -lounaskahvila.[8] Kahvilan toiminnasta vastaavat Helsingin nuorisoasiainkeskus ja Stadin ammattiopisto. Niiden yhteisessä työllistämisprojektissa työttömät nuoret keräävät opintopisteitä puolen vuoden työkokeilun ajan.[5]