Matej Tóth (s. 10. helmikuuta 1983 Nitra, Tšekkoslovakia) on slovakialainen kilpakävelijä, joka kilpailee 20 ja 50 kilometrin kävelyssä. 185 senttimetriä pitkä ja 73 kilogrammaa painava Tóth edustaa Dukla Banská Bystricaa.[1] Hän on 50 kilometrin kävelyn olympiavoittaja ja maailmanmestari.[2]
Ura
Tóth voitti 50 kilometrin kävelyn maailmanmestaruuden Pekingissä 2015 ajalla 3.40.32 ja olympiakultaa Rio de Janeirossa 2016 ajalla 3.40.58. Moskovan MM-kilpailuissa 2013 hän oli samalla matkalla neljäs, Lontoon olympialaisissa 2012 viides, Berliinin MM-kilpailuissa 2009 yhdeksäs ja Tokion olympialaisissa 2021 neljästoista. Daegussa 2011 ja Dohassa 2019 hän keskeytti.
20 kilometrin MM-kilpailussa hän on sijoittunut yhdeksänneksi 2009, 13:nneksi 2011, 14:nneksi Osakassa 2007 ja 21:nneksi Helsingissä 2005. Olympialaisissa hän sijoittui samalla matkalla 26:nneksi Pekingissä 2008 ja 32:nneksi Ateenassa 2004.
Vuoden 2014 EM-kilpailuista Tóth saavutti hopeaa 50 kilometrin kävelystä ajalla 3.36.21. Berliinissä 2018 hän oli niin ikään toinen ajalla 3.47.27. 20 kilometrillä hän on ollut EM-kilpailuissa kuudes 2006 ja seitsemäs 2010.[3] Kävelyn maailmancupissa hän voitti 50 kilometrin kilpailun Chihuahuassa 2010.[2]
Tóth pitää hallussaan Slovakian ennätystä 50 kilometrin kävelyssä ja halliennätystä 3 000 metrin kävelyssä.
Ennätykset
Ulkona
Laji |
Tulos |
Paikka |
Päivä[2]
|
20 kilometrin kävely |
1.19.48 |
Dudince |
22. maaliskuuta 2014
|
50 kilometrin kävely |
3.34.38 NR |
Dudince |
21. maaliskuuta 2015
|
Sisällä
Laji |
Tulos |
Paikka |
Päivä[2]
|
3 000 metrin kävely |
10.57,32 NR |
Wien |
12. helmikuuta 2011
|
Lähteet
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Henkilöt | |
---|