Marxilainen humanismi on Nikita Hruštšovin aikana Neuvostoliitossa suosiota saanut marxilaisuuden suuntaus, joka korostaa inhimillistä näkökulmaa, subjektiivisuutta ja eettisyyttä. Marxilaisen humanismin ytimessä on usko siihen, että taistelun sosiaalisesti ja taloudellisesti oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta on perustuttava sekä inhimillisiin arvoihin että alistetussa asemassa olevien yksilöiden ja yhteisöjen voimaannuttamiseen. Keinoina taistelussa korostuvat kapitalistisen riiston ja sorron vastustaminen sekä epäoikeudenmukaisuutta ja vieraantumista ylläpitävien yhteiskunnallisten rakenteiden kritisointi ja muuttaminen. Marxilaiset humanistit perustavat aatteensa yleensä Karl Marxin varhaisiin kirjoituksiin, kuten teokseen Taloudellisfilosofiset käsikirjoitukset 1844.^[1][2]

Itä-Euroopan maissa marxilainen humanismi oli kylmän sodan aikana osittain valtiososialismin seurausta. Jugoslaviassa marxilaiset humanistit muodostivat 1960-luvulla Praxis-nimellä tunnettu ryhmän. Lännessä marxilainen humanismi nousi aatteena näkyvästi esiin Pariisissa vuonna 1968 puhjenneissa opiskelijamielenosoituksissa. Kyse oli sekä idässä että lännessä tyytymättömyydestä kansallisten kommunistipuolueiden aatteelliseen linjaan ja vastareaktiosta objektiiviseen marxilaisuuden tulkintaan. Tunnettuja marxilaisia humanisteja ovat Lev Trotskin entinen sihteeri Raja Dunajevskaja, Erich Fromm, Ernst Bloch ja Herbert Marcuse.^[3]