Martín Bernardo Lasarte Arróspide (s. 20. maaliskuuta 1961 Montevideo, Uruguay) on uruguaylainen jalkapallovalmentaja ja entinen puolustaja.
Valmentajaura
Pelaajauransa jälkeen Lasarte siirtyi valmentajaksi. Hänen ensimmäinen seurana päävalmentajana oli Rampla Juniors, jonne hän meni vuonna 1996. Vuonna 2002 hän lähti ensimmäistä kertaa valmentamaan Etelä-Amerikan ulkopuolelle, siirryttyään arabiemiraattiseura Al Wasl Club Dubain päävalmentajaksi. Kohtalaisesti sujuneen kauden jälkeen hän palasi kotimaahansa Uruguayihin ja valmensi maan seuroja seuraavat kuusi vuotta (River Plate, Nacional, Millonarios ja Danubio).
Vuonna 2009 Lasarte sai ensimmäistä kertaa valmentajaurallaan mahdollisuuden valmentaa Euroopassa, kun hänelle tarjottiin päävalmentajan paikkaa espanjalaisseura Real Sociedadissa. Hän otti työn vastaan ja nosti joukkueen jo ensimmäisellä kaudellaan Espanjan pääsarjaan Primera Divisióniin. Elokuussa 2010 hän allekirjoitti seuran kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.[1] Lasarten valmennusuran debyyttikausi Primera Divisiónissa alkoi hyvin ja Sociedad oli syyskauden jälkeen tukevasti liigan keskikastissa. Keväällä vauhti kuitenkin hyytyi ja seura sijoittui lopulta sijalle 15, vain kahden pisteen päähän putoamisviivasta. Tulos ei tyydyttänyt seurajohtoa ja Lasarte sai kauden päätteeksi potkut.[2]
Kesäkuussa 2012 Lasarte palasi valmentamaan Etelä-Amerikkaan, kun hänestä tuli chileläisen Universidad Católican päävalmentaja.[3] Lasarten johdolla Universidad Católica eteni loppuotteluun Chilen cupissa 2012 ja Torneo Transicionissa 2013 sekä jäi toiseksi Chilen liigassa kaudella 2013. Mestaruuksitta jäänyt Lasarte jätti seuran joulukuussa 2013.[4]
Toukokuussa 2014 Lasartesta tuli CF Universidad de Chilen päävalmentaja.[5] Universidadissa Lasarte onnistui voittamaan Chilen Apertura-mestaruuden 2014 sekä Católicassa häviämänsä Chilen cupin mestaruuden 2015. Hän jätti seuran menestyskauden jälkeen joulukuussa 2015.[6]
Kesäkuussa 2016 Lasarte jatkoi uraansa kotimaassaan Nacionalin päävalmentajana.[7] Hän valmensi seuraa kauden 2017 loppuun saakka ja jätti tehtävänsä joulukuussa 2017.[8]
Joulukuussa 2018 Lasarte palasi valmennustehtäviin egyptiläisen Al-Ahlin päävalmentajana.[9] Hän luotsasi joukkueen Egyptin mestariksi kaudella 2018/19.[10] Menestys ei kuitenkaan kantanut pitkälle, sillä Lasarten pesti Al-Ahlissa päättyi potkuihin jo elokuussa 2019, kun joukkue oli pudonnut Egyptin cupista.[11]
Helmikuussa 2021 Lasartesta tuli Chilen maajoukkueen päävalmentaja.[12] Hän luotsasi Chilen puolivälieriin kesällä 2021 pelatussa Copa Américassa, mikä oli joukkueen huonoin suoritus sitten vuoden 2011 turnauksen.[13] Lasarte jätti tehtävänsä huhtikuussa 2022, kun Chile jäi ulos MM-kisoista 2022.[14]
Meriitit valmentajana
Lähteet
Aiheesta muualla