Calgary Hitmen varasi Jonesin neljännellä kierroksella vuoden 2005 WHL:n varaustilaisuudessa. Hän liittyi Hitmeniin kaudella 2006–2007 ja pelasi joukkueessa Dan Spencen varamaalivahtina kahden kauden ajan. Hän oli varattavissa vuoden 2008 varaustilaisuudessa, mutta jäi kuitenkin ilman varausta.[3]Los Angeles Kings tarjosi hänelle try out -sopimusta. Jones onnistui harjoitusleirin aikana vakuuttamaan joukkueen kykyjenetsijät ja saamaan Kingsiltä kolme vuotta kestävän tulokassopimuksen, josta huolimatta hänet lähetettiin takaisin Hitmeniin.[5] Hän nousi Calgaryn aloittavaksi maalivahdiksi kaudelle 2008–2009. Hän voitti kauden aikana joukkueelleen 45 ottelua ja rikkoi seuraennätyksen edellisen yhden kauden ennätyksen ollessa 39.[6] Hän oli liigan ykkönen voitoissa, jakoi kärkipaikkaa nollapeleissä seitsemällä nollatulla ottelullaan ja sijoittui kolmanneksi päästettyjen maalien keskiarvossa 2,08 päästetyllä maalilla ottelua kohden. Hän torjui Hitmenille 12 peräkkäistä voittoa pudotuspeleissä ja siirtyi samalla jakamaan liigaennätystä[7] ennen kuin joukkue hävisi mestaruuden kuuden ottelun sarjassa Kelowna Rocketsille.[8]
Jones kutsuttiin osallistumaan Kanada juniorimaajoukkueen kesäleirille, jossa hän ansaitsi paikan joukkueessa Jake Allenin varamaalivahtina vuoden 2010 alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailuissa.[9] Hän oli turnauksen aikana yhdessä ottelussa Slovakiaa vastaan aloittavana maalivahtina Kanadan voittaessa ottelun 8–2.[10] Lisäksi hän korvasi Allenin maalilla finaaliottelussa Yhdysvaltoja vastaan. Kanada hävisi ottelun jatkoajalla ja jäi turnauksessa hopealle.[11] Hitmenissä Jonesilla oli liigan paras päästettyjen maalien keskiarvo 2,21 ja hän tuli valituksi itäisen konferenssin tähdistöjoukkueeseen.[12] Toisen kerran peräkkäin finaaleihin edenneelle Jonesille annettiin WHL:n parhaana maalivahtina Del Wilson Trophy.[13] Kauden aikana hän rikkoi Spencen ennätyksen voitoissa[3] sekä nollapeleissä, joita hänelle kertyi WHL:ssä 16 kappaletta.[14]
Ammattilaisura
Kings teki Jonesin kanssa sopimuksen vuonna 2010. Hän pelasi kaudella 2010–2011 Manchester Monarchsissa[15], mutta kävi pelaamassa yhden ottelun myös ECHL-joukkue Ontario Reignissä.[16] AHL:ssä Jones voitti ensimmäisistä 22 ottelusta 16. Hänet valittiin AHL:n tähdistöotteluun 2011.[17] Hän oli Kingsin kokoonpanossa voittamassa Stanley Cupia, muttei pelannut yhtäkään ottelua.[18]
Neljännellä AHL-kaudellaan Jones otti 27 voittoa oli liigan eniten otteluita sekä nollapelejä tililleen saanut maalivahti.[19] Jones aloitti myös kauden 2013–2014 Monarchsissa, mutta hänet kutsuttiin 13. marraskuuta Kingsiin Jonathan Quickin loukkaannuttua.[20] Hän ei päässyt pelaamaan yli kolmeen viikkoon, mutta teki lopulta 3. joulukuuta NHL-debyyttinsä, kun Kings voitti 3–2 Anaheim Ducksin rangaistuslaukauskilpailussa. Jones pysäytti Anaheimin kaikki yhdeksän laukojaa.[21] Jones pelasi ensimmäisen nollapelinsä toisessa ottelussaan neljä yötä myöhemmin New York Islandersia vastaan.[22] Hän nollasi myös kolmannessa ottelussaan Montreal Canadiensin ollen toinen Kingsissä pelaava tulokasmaalivahti, joka pelaa nollapelin peräkkäisissä otteluissa. Ensimmäinen oli kaudella 1968–1969 Gerry Desjardins.[23] Jones onnistui varmistamaan paikkansa NHL-kokoonpanossa Quickin varamaalivahtina, kun Kings kauppasi Ben ScrivensinEdmonton Oilersiin.[24] Hän pelasi 19 runkosarjan ottelua ja kaksi pudotuspeliä. Kausi päättyi Los Angelesin Stanley cup -mestaruuteen.
Jones pelasi NHL-kaudella 2014–2015 kaikkiaan 15 runkosarjan ottelua. Tšekin MM-kilpailuissa 2015 hän pelasi kaksi ottelua torjuntaprosentilla 92,1. Kanada voitti maailmanmestaruuden.
Heinäkuussa 2021 Sharks osti Jonesin sopimuksen ulos. Heti tämän jälkeen Jones solmi vuoden ja arvoltaan 2 miljoonan dollarin sopimuksen Flyersin kanssa.[25]
Elokuussa 2023 Jones teki vapaana agenttina Toronto Maple Leafsin kanssa yksivuotisen ja 875 000 dollarin arvoisen sopimuksen.[26]
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: en:Martin Jones (ice hockey)
