Markus Ilkka Juhani Pöyhönen (s. 25. lokakuuta 1978 Vantaa)[1] on suomalainen pikajuoksija. Pöyhösen valmentajana toimi Atte Pettinen.
Urheilu-ura
Pöyhönen nousi yllättäen suomalaisen pikajuoksun huipulle vuonna 2000 Kouvolassa pidettyjen 22-vuotiaiden SM-kilpailujen jälkeen. Hän voitti tuolloin 100 metrin juoksun. Lahden eliittikisoissa 2001 Pöyhönen juoksi ajan 10,36. Tuota nopeammin oli hyväksytyissä olosuhteissa juossut suomalaisista vain Tommi Hartonen. Ennen yleisurheilu-uraansa Pöyhönen harrasti pikaluistelua.
Kaudella 2002 Pöyhönen siirtyi Viipurin Urheilijoista Helsingin Kisa-Veikkoihin. Pöyhönen valittiin tuona vuonna halli-EM-kilpailuihin Wieniin, jossa hän pääsi välieriin asti.
Kesällä 2002 Kalevan kisoissa Pöyhönen voitti 100 metrin juoksun Suomen mestaruuden ennätyksellään 10,23. Kesän lopussa Münchenin EM-kisoissa Pöyhönen sijoittui 100 metrin loppukilpailussa alun perin viidenneksi. Kilpailun voittanut Dwain Chambers kärähti vuonna 2003 THG:n käytöstä. Pitkällisten tutkimusten jälkeen Kansainvälinen Yleisurheiluliitto IAAF teki kesäkuussa 2006 päätöksen, jonka mukaan kaikki Chambersin tulokset aikavälillä 1. tammikuuta 2002 – 1. elokuuta 2003 mitätöidään. Näin ollen Pöyhösen sijoitus EM-kisoissa oli lopulta neljäs.
Kesällä 2005 Helsingin MM-kisoissa Markus Pöyhönen putosi alkuerissä ollen ensimmäisten alkuerien 33. ajalla 10,49.
Kalevan kisojen mitalit
Ennätykset
100 metriä |
10,23 s
|
200 metriä |
21,50 s
|
100 metriä (halli) |
10,42 s
|
60 metriä (halli) |
6,58 s (SE)
|
Urheilu-uran ulkopuolella
Keväällä 2006 Pöyhönen saavutti julkisuutta urheilun ulkopuolella osallistuttuaan Tanssii tähtien kanssa -televisio-ohjelmaan.[2] Pöyhönen oli kihloissa laulaja Sofia Zidan kanssa. Suhteen päättymisestä uutisoitiin lokakuussa 2007 noin 1,5 vuoden seurustelun jälkeen ja puoli vuotta kihlautumisesta.[3]
Pöyhönen lopetti urheilu-uransa vuonna 2008. Pöyhönen on itse kertonut julkisuudessa kärsineensä heti uransa lopettamisen jälkeen masennuksesta ja saaneensa siihen lääkitystä.[4][5] Sittemmin hän työskenteli Suomen Luomukeskuksen myynti- ja markkinointipäällikkönä.[6][7]
Pöyhönen on järjestänyt vuodesta 2016 lähtien liikunta -ja hyvinvointihaasteita yrityksille.[8]
Dopingrikos
Pöyhösen kotoa oli löydetty kotietsinnän yhteydessä steroideja ja häntä vastaan nostettiin syyte laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä elokuussa 2009. Ei ole tiedossa, käyttikö Pöyhönen steroideja itse.[9] Hänet tuomittiin lievästä laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä 10 päiväsakkoon Helsingin käräjäoikeudessa maaliskuussa 2010.[10]
Lähteet