Marina Sirtis (29. maaliskuuta 1955 Lontoo, Iso-Britannia) on brittiläinen, kreikkalaistaustainen näyttelijä. Sirtis esitti neuvonantaja Deanna Troita televisiosarjassa Star Trek – uusi sukupolvi.[3] Hän on näytellyt hahmoa myös elokuvissa.
Sirtis meni naimisiin Michael Lamperin kanssa 21. kesäkuuta 1992.
Ura
Sirtis esiintyi uransa alkuvaiheilla muun muassa elokuvissa The Wicked Lady ja Death Wish 3. Hän esiintyi myös monissa tv-sarjoissa Englannissa, kuten Minderissä, Rafflesissa ja The Return of Sherlock Holmesissa.
Star Trek – uusi sukupolvi
Star Trekin luoja Gene Roddenberry kiinnostui Marinan eksoottisesta ulkonäöstä. Aluksi Marina Sirtisin piti näytellä turvallisuuspäällikköä ja Denise Crosbyn neuvonantajaa, mutta Gene Roddenberry vaihtoi roolitusta. Sirtis oli kaikilla seitsemällä kaudella mukana. Hänen roolihahmonsa muuttui vuosien mittaan passiivisesta terapeutista aktiiviseksi ja lujatahtoiseksi ”tähtilaivaston upseeriksi”.
Lisäksi kuuden muun näyttelijän kanssa hän on näytellyt samaa hahmoa kolmessa eri Star Trek -sarjassa.
Lähteet
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Taiteenala | |
---|
Henkilöt | |
---|